Espooseen rakennetaan lisää ulkokuntosaleja

Ulkokuntosali Keski-Espoon urheilupuistossa. Kuva: Janne Ketola

Espoon kaupunki panostaa lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen muun muassa Olarissa, Matinkylässä, Espoonlahdessa ja Tapiolassa.

Suosittuja ulkokuntosaleja rakennetaan lisää Espooseen vuoden 2023 aikana.

Olariin Kabiksenkallion alueelle rakentuu uudet kuntoportaat.

Lisäksi Espoonlahden, Leppävaaran, Tapiolan ja Matinkylän urheilupuistoja kehitetään entisestään.

Espoon liikuntalautakunta on päättänyt panostaa lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen. Näin halutaan luoda kaupunkiin lisää kaikille avoimia matalan kynnyksen liikuntapaikkoja.

Koronan jälkeen kaikki seniorit ja vanhukset eivät ole vielä palanneet kaupungin tarjoamiin ohjatun liikunnan palveluihin.

Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Leo Heiskanen kertoo kaupungin tiedotteessa, että esimerkiksi ulkokuntosalien lisäämisellä sekä muiden lähiliikuntapaikkojen kehittämisellä kaupunki haluaa kannustaa myös senioreita liikkumaan.

– Lähiliikuntapaikat ovat helposti kaikkien saavutettavissa, koko elämänkaaren ajan. Ne mahdollistavat liikkumisen ja kannustavat nauttimaan liikunnan tuomasta energiasta ja yhteisöllisyydestä, Leo Heiskanen sanoo.

Kuluvan vuoden aikana Espooseen lisätään myös uusia ulkoilureittejä. Saaristoliikennereittejä kehitetään niin, että ulkoilusaarissa on mahdollista viettää aikaa aiempaa pidempään.

Viime vuonna ensimmäisen kerran käytössä ollut saaristoreitti pyöräilijöille toteutetaan tänäkin vuonna. Reitti kulkee Otaniemestä Kivenlahteen. Siitä toiseen suuntaan kuljetaan veneellä ja toiseen suuntaan pyöräillään Rantaraittia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.