Soukanniemen Villa Weckström aukeaa yleisölle opastetuilla kierroksilla

Villa Weckström. Kuva: Ari Karttunen / EMMA

EMMA – Espoon modernin taiteen museolla on ilo avata Björn Weckströmin ateljeekodin ovet yleisölle ensimmäistä kertaa.

Villa Weckström sijaitsee Etelä-Espoon merellisessä Soukanniemessä.

Kuutena perjantaina ja lauantaina 31.7.–5.9.2026 museo tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden tutustua yhden Suomen tunnetuimman muotoilijan ja kuvanveistäjän elämäntyöhön hänen kodissaan Villa Weckströmissä.

Kohteeseen pääsee vain opastetuilla kierroksilla verkosta ennakkoon ostetulla lipulla. Lipunmyynti vierailuille käynnistyy tiistaina 26.5.2026.

EMMA:n tiedotteen mukaan Björn Weckström on asunut ja työskennellyt kohteessa vuodesta 1997 lähtien.

Näiden vuosikymmenten aikana hänen suunnittelemansa korut, pronssiveistokset, lasitaide, huonekalut ja maalaukset ovat sulautuneet osaksi kodin arkea ja sitä ympäröivää saaristomaisemaa.

Weckström tunnetaan modernin korutaiteen uudistajana, joka nosti aikoinaan suomalaisen korumuotoilun kansainväliseen tietouteen.

Villa Weckströmissä on esillä taiteilijan tuotantoa hänen mittavan uransa varrelta 1950-luvulta 2020-luvulle.

Vierailu ateljeekodissa valottaa Björn Weckströmin kokeilevaa työskentelyä eri materiaalien, muotojen ja tekniikoiden parissa sekä häntä inspiroineita teemoja myyteistä antiikin kertomuksiin ja pohdintoihin ihmiskunnan tulevaisuudesta.

– Olen jo pitkään halunnut avata kotini yleisöille. EMMA tuntui minusta luontevalta yhteistyökumppanilta, sillä meitä yhdistää kiinnostus taiteen ja muotoilun väliseen vuoropuheluun. Olin hyvin ilahtunut, että museo suhtautui ehdotukseeni innostuneesti, Björn Weckström kertoo tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.