
Espoon keskuksessa sijaitsevassa Kannusalissa järjestetään Afrikan Wedding Fair Finland (AWFF) -messut.
Messut kokoaa toista kertaa yhteen luovia toimijoita ja esittelee Afrikan hääkulttuuriperinteitä.
– Tällä kertaa Espoon keskuksessa 30.-31.5. järjestettävillä messuilla on luvassa muotia, musiikkia, yhteisöllisyyttä sekä värikkäät näytöshäät, tiedottaa Espoon kaupunki.
Afrikkalaisten häämessujen perustaja ja F’Joy Creative Group Oy:n taiteellinen johtaja Omolara Odediran kertoo idean syntyneen alun perin tarpeesta luoda kulttuurikentälle uusi, autenttinen afrikkalainen tapahtuma.
Lähtökohtana olivat häät mutta visio oli alusta asti suurempi eli toimia kulttuurin, luovuuden ja yhteisön alustana.
– Häämessujen kautta johdan visiota, kumppanuuksia ja toteutusta kuratoimalla kokemuksen, joka esittelee afrikkalaista huippuosaamista ja luo samalla mahdollisuuksia luoville tekijöille ja yrityksille menestyä Suomessa ja rajojen ulkopuolella, Omolara Odediran kertoo tiedotteessa.
Tämän vuoden teemana on ”Love Beyond Borders” ja edustettuna on useita afrikkalaisia kulttuureita muodin, seremonioiden ja esitysten kautta.
Tapahtumaan toivotaan niin häistä kiinnostuneita kävijöitä kuin monipuolisesta kulttuuritarjonnasta ylipäätään nauttivia vierailijoita.
Odediran toivoo tapahtuman tavoittavan myös mahdollisimman laajasti maahanmuuttajataustaisia vierailijoita.
– Keskitymme joka vuosi yhteen maahan ja tänä vuonna keskiössä on traditionaalinen nigerialainen joruba-hääjuhla. Luvassa on viime vuotta laajempi ohjelma ja Maailma-kuoro esiintyy tapahtumassa, Odediran lisää.
AWFF kokoaa yhteen afrikkalaisia luovia tekijöitä, suunnittelijoita ja kulttuurialan toimijoita.
Yhteistyötä tehdään myös yritysten ja esimerkiksi mediavaikuttajien kanssa. Tämän vuoden tapahtuma järjestetään yhteistyössä Espoon kaupungin kulttuuritalojen ja -palveluiden kanssa. Viime vuonna African Wedding Fair järjestettiin Espoon Vermo Areenalla ja paikalla oli noin 350 kävijää.


