Vantaalla ennätysmäärä ulkoilmaelokuvanäytöksiä
Elo-syyskuussa Vantaalla koetaan kaikkiaan kahdeksan ulkoilmaelokuvanäytöstä.
Osallistuvan budjetoinnin ansiosta piknikejä on nyt ennätysmäärä: seitsemän osbu-rahalla toteutettua ulkoilmanäytöstä ja yksi lastennäytös sekä bonuksena vielä Hakunilan leffapiknik.
Esimerkiksi...
Vantaalaiset ovat tyytyväisiä kulttuuripalveluihin
Vantaalaisten näkemyksiä kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluista kysyttiin asukastutkimuksessa keväällä 2025.
Tutkimukseen vastasi yli tuhat henkilöä ja sen toteutti Innolink Vantaan kaupungin toimeksiannosta.
Kysely oli seuranta vuonna...
Martinlaakson radan historiasta pidetään yleisöluento
Martinlaakson junarata on täyttänyt 50 vuotta tänä vuonna.
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teemana on tänä vuonna rakennettu perintömme.
Vantaan kaupunginmuseossa kuullaan lauantaina 30. elokuuta luentoja ja opastuksia teemaan...
Vanhojen asuntojen kauppa kasvoi erityisesti Vantaalla
Lähes samanaikaisesti vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat Vantaalla eniten.
Suomessa tehtiin kiinteistönvälittäjien kautta huhti-kesäkuussa 30 prosenttia enemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin.
Kiinteistövälittäjien kautta tehtyjen...
Kehärata täytti kymmenen vuotta
Muun muassa Helsingin keskustan, lentoaseman sekä Itä- ja Länsi-Vantaan yhdistävä Kehärata valmistui kymmenen vuotta sitten.
Kehäradan 10-vuotismerkkipäivän tarkka ajankohta oli 1.7.2015.
Uuden junaradan valmistuminen oli merkittävä...
Vantaan Kesälava tulee Myyrmäkeen elokuussa
Vantaan Kesälava nousee tuttuun tapaan elokuussa Myyrmäen urbaaniin tapahtumapuistoon Myyr York Parkiin, jossa ohjelmaa järjestetään 1.8.–24.8.2025.
Konserttien, työpajojen ja lastenkulttuurin lisäksi Myyr York Parkissa on...
Vantaan leffapiknik myös Myyrmäkeen
Eri puolilla Vantaata järjestetään elo-syyskuussa yhteensä kahdeksan ilmaista ulkoilmaelokuvanäytöstä.
– Vantaalaiset ovat vuodesta toiseen toivoneet lisää ulkoilmakinoja. Osallistuva budjetointi mahdollistaa sen, että elo-syyskuussa eri puolilla...
Vantaa uudistaa arkkitehtuuriohjelmansa
Vantaan arkkitehtuuriohjelman luonnos on nyt valmis ja asukkaiden kommentoitavana 3.8.2025 asti.
Ohjelma linjaa, millaista rakennettua ympäristöä Vantaalle tavoitellaan tulevina vuosina.
Arkkitehtuuri ei tarkoita vain rakennusten...
Skeittikontti Myyrmäkeen kesäksi
Myyrmäen skeittiparkin sydän on kesän ajan puistossa toimiva HELride Collectiven Skeittikontti.
Kontti on kesä- ja heinäkuussa avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 14–20, tiedottaa Vantaan...
Runkolinjojen yöliikenne uudistui: bussiin vain etuovesta
Pääkaupunkiseudun oransseilla runkobussilinjoilla on astunut voimaan yöliikennettä koskeva uudistus 16. kesäkuuta alkaen.
HSL kokeilee runkolinjojen yöliikenteessä uutta käytäntöä, jossa runkolinjabussien kyytiin voi nousta vain etuovesta....








