Kerava

Peruskorjaus sulkee taide- ja museokeskus Sinkan vuodeksi

Keravan Taide- ja museokeskus Sinkka sulkeutuu vuodeksi remonttitöiden vuoksi Saven karnevaali -näyttelyn päätyttyä 12.1.2025. Ilmastoinnin parantamisen lisäksi museossa korjataan vuonna 2023 tehdyissä kuntokartoituksissa havaittuja puutteita. Sinkka...

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos supistaa toimintaansa

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos joutuu käynnistämään ensihoitoa koskevat sopeutustoimet heti vuoden 2025 alussa. Rahoituksen vajaus nykyisen palvelutason ylläpitämiseen on 2,1 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa noin kolmeakymmentä henkilötyövuotta. Vantaan...

Keravan joulu järjestetään tänä vuonna Klondyke-talolla

Koko perheen ohjelmallinen joulutapahtuma Keravan joulu pidetään tänä vuonna eri paikassa kuin aiempina vuosina. Tapahtuma siirtyy Heikkilän kotiseutumuseon pihapiiristä Ali-Keravalla sijaitsevalle historialliselle punatiiliselle Klondyke-talolle. Keravan kaupungin...

Savio ei saa uutta seurakuntataloa puretun paikalle

Savion puretun seurakuntatalon paikalle ei olekaan tulossa uutta seurakuntakeskusta, sillä aiempi suunnitelma on muuttunut. Keravan kaupunginhallitus hyväksyi marraskuussa uuden asemakaavan käynnistämissopimuksen koskien Koivikontie 9:n asemakaavan...

Uusia katuja Keravalle

Keravan Pihkaniityn alueelle suunnitellaan uudet kadut nimeltään Päästäisenkuja ja Päästäisenpolku. Keravan tekninen lautakunta hyväksyi marraskuussa Päästäisenkujan ja Päästäisenpolun katusuunnitelman sekä Pihkaniittyyn liittyvän puistosuunnitelman. Päästäisenpolku tulee olemaan...

HSL:n matkalippujen hinnat nousevat

HSL:n joukkoliikenteen lippujen hinnat nousevat 1.1.2025 keskimäärin 8 prosenttia. Esimerkiksi aikuisten AB-kertalippu maksaa vuodenvaihteen jälkeen 3,20 euroa ja ABCD-kertalippu 4,80 euroa. Aikuisten 30 vuorokauden AB-kausilippu puolestaan...

Etsivä työ kohtaa myös aikuisia Vantaalla ja Keravalla

Etsivää nuorisotyötä on tehty Vantaalla ja Keravalla pitkään, mutta aikuisille suunnattu etsivä työ aloitettiin vakituisena palvelumuotona vuoden 2024 helmikuussa. Helmikuusta lähtien Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen...

Keravalle uusia muovipakkausten lajittelupisteitä

Muovijätteen lajittelu helpottuu Uudellamaalla, kun Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy on lisännyt alueelle lokakuun alussa peräti 16 uutta keräyssäiliötä muovipakkauksille. Näistä muovipakkausten uusista keräyssäiliöistä kolme on...

Vuokralla asuvia asuntokuntia jo yli miljoona

Vuokralla asuvien asuntokuntien määrä ylitti Suomessa miljoonan rajan vuonna 2023. Vuoden lopussa vuokralla asui 1,02 miljoonaa asuntokuntaa. Määrä nousi 2,2 prosenttia vuotta aiemmasta. - Vuokralla asui...

Vanhustenpäivän pääjuhla pidetään Keravalla

Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 6.-13. lokakuuta, ja valtakunnallinen Vanhustenpäivän pääjuhla järjestetään tällä kertaa Keravalla sunnuntaina 6. lokakuuta. Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954...