Huikea tanssiteos Kalasatamaan

Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus ry on koonnut mielenkiintoisimpia tanssia ja sirkusta sisältäviä kesätapahtumia ja esityksiä kaikkialta Suomesta pieneksi oppaaksi, jonka avulla voi suunnistaa, kun...

Uusi raitiolinja 13 aloittaa elokuussa

Kalasatamasta Pasilaan -raitiotie on valmistunut ja linja 13 aloittaa sillä liikennöinnin 12. elokuuta. HSL päätti, että linjan liikenne voidaan käynnistää 12. elokuuta saatuaan linjaa liikennöivältä...

HSY: katupölykausi oli aiempaa lievempi

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) mittausten mukaan pölyäminen oli kuluneena keväänä tavanomaista vähäisempää pääkaupunkiseudulla. Pölytilannetta helpotti se, että luminen ja sateinen kevät kostuttivat hyvin tienpintoja maalis–huhtikuussa,...

Palvelurobotteja Redin ravintoloihin

Restel Oy on aloittanut palvelurobottien pilotin Classic Pizza -ravintolassa kauppakeskus Redissä Kalasatamassa 3. kesäkuuta. Heinäkuussa palvelurobotti otetaan käyttöön Redin Burger King -ravintolassa, joka aukeaa 18....

Kalasataman Teurastamolla on tapahtumia läpi kesän

Kaupunki- ja ruokakulttuurin keskuksen Teurastamon kesäkausi alkoi lauantaina 25. toukokuuta Kevätjuhlalla, mutta Teurastamolla on tapahtumia läpi suven. Teurastamon avoimella pihalla on tarjolla tänä kesänä kattaus...

Raitiovaunuja voi bongata Kalasatamassa kesälläkin

Vaikka Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen tekninen koeliikenne päättyi toukokuussa, näkyy raitiovaunuja Kalasatamassa edelleen kesän aikana. Raitiolinjaa 13 tulevat ajamaan kantakaupungin raitiovaununkuljettajat. Kaupunkiliikenne Oy perehdyttää nykyiset sekä...

Tukkutorin alueelle hahmotellaan suuria muutoksia

Helsingin kaupunki suunnittelee Kalasataman ja Hermannin väliselle Tukkutorin alueelle merkittäviä uudistuksia, jotka toteutuisivat vaiheittain 2030-luvulla. Alueen tulevaisuudesta on nyt hahmoteltu neljä luonnosmaista skenaariota, joissa alueelle...

HSY jakaa yli 6000 biojäteastiaa Helsinkiin

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY jakaa heinäkuun alkuun mennessä biojäteastiat Helsingissä niille 1–4 asunnon kiinteistöille, jotka eivät ole ilmoittaneet kompostoivansa biojätteitään. HSY lähetti syksyllä 2023 yli...

Korkeasaaressa avataan iso dinosaurusnäyttely

Korkeasaaressa avataan kesäkuun alussa harvinainen ja erikoinen näyttely, jossa on esillä valtavia aidonnäköisiä, liikkuvia ja äänteleviä dinosauruskohteita. Muinaiset matelijat saapuvat omalle jura- ja liitukauden alueelleen,...

Kaupunkitansseja järjestetään myös Kalasatamassa

Kaupunkitanssit tarjoavat tänäkin kesänä maksutonta paritanssiopetusta yhteensä kymmenessä eri kaupunginosassa Helsingissä ja Espoossa. Kaupunkitansseja pidetään toukokuun lopusta elokuun loppuun ja ne ovat avoimia kaikille kaupunkilaisille...