Kennelliitto palkitsee 22 Sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta
Kennelliitto myöntää vuonna 2023 Sankarikoiran arvon 22 koiralle. Lisäksi 17 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä.
Sankarikoiran arvo voidaan myöntää koiralle, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen,...
Kynttilät syttyvät pyhäinpäivänä Espoossa
Pyhäinpäivää vietetään lauantaina 4.11. Päivä on yksi suosituimmista ajoista joulun lisäksi, jolloin vieraillaan hautausmailla ympäri maata.
Muistokynttilöitä sytytetään haudoilla, muualle haudattujen muistelupaikoilla sekä kirkkojen messuissa...
Kauppakeskus Ainoa täyttää 10 vuotta
Tapiolan kauppakeskus Ainoa on juhlistanut 10-vuotissyntymäpäiviään lokakuussa monin tavoin.
Ainoa avattiin lokakuussa 2013.
Kauppakeskuksen 10-vuotisjuhlat käynnistyivät kansainvälisellä Synnyin tytöksi -taidenäyttelyllä.
Näyttely koostuu Minna Pietarisen maalauksista ja käsittelee...
Otaniemen Otakaari täydentyy uusilla rakennuksilla
Espoon Otaniemeen on valmistumassa kaksi uutta Aalto-yliopiston opetus- ja tutkimusrakennusta.
Aalto-yliopiston Otakaari 2 -hankkeen uudet opetus- ja tutkimusrakennukset ovat nimeltään Marsio sekä nimikilpailun myötä syyskuun...
Espoonkartanosta julkaistiin kirja
Uusi kirja "Espoonkartano Kuninkaantien varrella" kokoaa ensimmäisen kerran yksiin kansiin tietoa Espoonkartanosta, joka perustettiin kuninkaankartanoksi vuonna 1556.
- Espoonkartano on Espoon monista kartanoista merkittävin. Espoonkartano...
Espoon suurin K-Market avataan lokakuussa
Otaniemessä avataan K-Market Maarinsolmu torstaina 19. lokakuuta.
Asiasta kerrottiin myymälän facebooksivulla. Siellä julkaistun tiedon mukaan kyseessä on Espoon suurin K-Market. Duunitorilla kesällä julkaistussa työpaikkailmoituksessa kerrottiin...
Pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiset saavat kirjalahjan kirjastolta
Helmet-kirjastot antavat yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan lukuvuonna 2023–2024.
- Ekaluokkalaiskampanja on merkittävä panostus pienten lukijoiden lukutaitoon. Kampanjalla halutaan mahdollistaa oma ikätasoinen...
Terveysasemien palveluseteli käyttöön Espoossa ja Kirkkonummella
Terveysasemien asiakkailla Espoossa ja Kirkkonummella on pian mahdollisuus valita palveluseteli yksityiselle lääkäriasemalle.
Hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt ottaa palvelusetelin käyttöön terveysasemilla yhtenä asiakkaalle mahdollisena lääkärikäyntien mahdollistajana...
Espoon koulujen pihoille voi tulla digitaalisia liikuntapelejä
Koulujen pihoille saattaa tulevaisuudessa tulla interaktiivisia palloseiniä.
Espoon koulujen pihasuunnitteluohje määrittelee sekä peruskorjattavien että uusien koulujen pihasuunnittelua.
Ohjetta on nyt täydennetty niin, että se huomioi lasten...
Värikkäät kalatarrat ilmestyivät Espoon katukuvaan
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on tuonut pääkaupunkiseudun kaduille kaivonkansitarroja, jotka kiinnittävät huomiota roskaantumiseen ja huleveden reitteihin.
Mahanpuruja muovista -kampanjassa hulevesikaivojen ritiläkansien ympärille on kiinnitetty värikkäät...








