Kouluissa perusasiat kuntoon

Otto Meri. Helsinkiläinen varatuomari ja toisen kauden kaupunginvaltuutettu. Hän toimii kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtajana ja kaupunginhallituksen varajäsenenä. Otto asuu Kruununhaassa ja kaupunkipolitiikan lisäksi pyörittää omaa lakiasiaintoimistoa.

”Miksi ryhmäkoot kasvavat eikä kaikilla ala-asteen oppilailla ole painettuja koulukirjoja?” Tällaisia viestejä olen saanut viime vuosina useita. Samaan aikaan poliitikot vuodesta toiseen hehkuttavat kuinka kasvatuksen ja koulutuksen toimialan resursseja on lisätty. Mistä tämä ristiriita johtuu?

Rahaa on, mutta sitä huiskitaan sinne tänne. Lisäksi erillisten erityisluokkien lopettaminen on johtanut koulurauhan rikkoutumiseen ja luokkahuoneiden kaaokseen. Vieraskielisten oppilaiden osuus on muutamissa Helsingin kouluissa noussut jo yli puoleen. Inkluusio eli kaikkien oppilaiden pitäminen samassa luokkahuoneessa on ollut pedagoginen ratkaisu, jonka ongelmiin on vasta hiljalleen alettu herätä.

Ongelmat ovat johtaneet siihen, että monet vanhemmat miettivät entistä huolellisemmin mihin kouluun haluavat lapsensa laittaa. Tästä käytetään julkisuudesta negatiivisesti latautunutta ”koulushoppailu” -termiä. Vaikka todellisuudessa kyse on täysin inhimillisesti vanhempien halusta turvata lapsilleen paras mahdollinen koulutie. Tällöin ongelma ei ole vanhemmissa vaan päättäjissä, jotka ovat antaneet koulujen välisten erojen kasvaa liian suuriksi.

Ei opetuksessa voida edetä heikoimman, vaan keskiverto-oppilaan tahdissa. Lisäksi lahjakkaimmille oppilaille pitää tarjota mahdollisuus syventää osaamistaan. Nyt tätäkin ollaan rajaamassa, kun tuntijakouudistuksessa on esitetty valinnaisten aineiden määrän vähentämistä ja jopa kieltämistä. Taas ollaan hakemassa ratkaisuja aivan väärästä paikasta.

Suomen Pisa-tulosten heikkeneminen on tosiasia. Nyt tilanteeseen on viimein puututtava. Keskitytään perusasioihin ja jätetään muu puuhastelu vähemmälle. Palautetaan koulurauha ja opettajille heidän ansaitsema kunnioitus. Ilman luku- ja kirjoitustaitoa ei voi enää läpäistä peruskoulua.

Otto Meri
kaupunginvaltuutettu (kok), yrittäjä,
oikeustieteen tohtori

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.