Kierto- ja jakamistaloutta tukeva Asoliiteri Helsingin Vuosaareen

[categopry aurinkolahti]Pääkaupunkiseudun Asokotien asukkaat saavat jatkossa vuokrata laadukkaat kodintarvikkeet, sähkötyövälineet sekä puhdistuslaitteet käyttöönsä Asoliiteristä 24/7-periaatteella. Asoliiteri on Asokotien ensimmäinen tämän kaltainen pilottihanke.

– Asoliiterin ideana on, ettei kaikkea tarvitse omistaa. Palvelua käyttämällä toisin sanoen välttyy itse laitteiden hankintakustannuksilta sekä tuotteiden huollolta. Lisäksi kodin säilytystilat eivät täyty vain harvakseltaan käytettävistä tavaroista, toteaa Asokodin myynti- ja markkinointijohtaja Tom Salomonson.

Monipuoliset tarvikkeet ja lisäpalvelut yhteiskäytössä

Asoliiteri palvelee erityisesti Asokodin asuntoihin muuttavia sekä asunnoissaan perusteellisempaa siivousta ja pientä remonttia tekeviä asukkaita. Asoliiteristä löytyvät esimerkiksi nokkakärryt, A-tikkaat, akkuporavasara, akkuruuvinväännin, vatupassi, ikkunapesuri ja höyrypuhdistin.

Sähkötyövälineiden ja puhdistuslaitteiden lisäksi Asoliiteristä voi lainata esimerkiksi laadukkaan sähköavusteisen Solifer -polkupyörän, ompelukoneen, sähkösavustimen, sieni- ja hedelmäkuivurin ja oksasahan.

Peruspalvelujen lisäksi hoituu polkupyörän huolto pyörähuoltoovelle.fi:n kautta, jolloin asukas voi huollon tilattuaan toimittaa polkupyörän Asoliiteriin ja noutaa sen huollettuna itselleen sopivana ajankohtana.

Asoliiteristä löytyvät älylokerikot mahdollistavat autonvuokrauksen Shareitin Blox Car – autojen vertaisvuokrauspalvelun kautta; avain jätetään älylokerikkoon, josta auton vuokrannut voi noutaa ja palauttaa avaimen itse. Vuokrattavat autot ovat yksityisautoja.

Digitalisaatio mahdollistaa 24/7-palvelun

Internetin ja älypuhelimen avulla Asoliiteri palvelee 24/7-periaatteella vuoden jokaisena tuntina. Palveluun kirjaudutaan internetissä ja Asoliiterin ovi sekä sen sisältä löytyvät älylokerikot aukeavat omalla älypuhelimella.

– Asoliiteri helpottaa arkea ja yhteiskäyttö pienentää asukkaitten ympäristöjalanjälkeä. Palvelun käyttö on helppoa ja turvallista, kertoo Liiteri.net -palveluita kehittävän CoReorient Oy:n toimitusjohtaja Harri Paloheimo.

Asumisen palveluja kehittävä hanke

Kyseessä on Asuntosäätiö Asumisoikeus Oy:n (Asokodit) pilottihanke, jonka avulla selvitetään Asokodin asukkaiden kiinnostusta kierto- ja jakamistalouteen liittyviin palveluihin. Hanke toteutetaan yhteistyössä kestäviä jakamis- ja kiertotalousratkaisuja kehittävän CoReorient Oy:n kanssa.

– Kokeilun perusteella selviää, löytyykö palvelulle riittävästi kysyntää. Jos löytyy, laajennamme palvelua myös muille pääkaupunkiseudun asukkaillemme, jatkaa Salomonson.

– Olemme innoissamme mahdollisuudesta tehdä edistyksellistä yhteistyötä asumisen palveluiden laatua arvostavan Asuntosäätiön kanssa. Toivomme, että mahdollisimman moni Asokotien asukas saa helpotusta arkeensa palvelun avulla, toteaa Harri Paloheimo CoReorient Oy:stä.

Pilottihankkeesta johtuen Asoliiteri on kahden ensimmäisten kuukauden ajan (17.5.-17.7.2018) lainattavien tarvikkeiden osalta vain Asokodin vuosaarelaisten asukkaiden käytössä. Tänä aikana kerätään asiakaspalautetta ja hiotaan palvelua tarpeen mukaan.

Asoliiteri sijaitsee aivan Vuosaaren metroaseman vieressä Mustankivenaukio 3:ssa. KUVA: Jari Härkönen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.