Pyhän Laurin kirkon vanhin kattokruunu on vuodelta 1651.
Jouluyönä Vantaan Pyhän Laurin kirkossa voi kokea paitsi aivan omanlaisen tunnelman, myös sen harvinaisen hetken, kun kirkon kynttiläkruunuissa loistavat oikeat kynttilät.
Jouluyön messu pidetään Pyhän Laurin kirkossa 24. joulukuuta kello 23 alkaen.
– Kahdeksan kynttiläkruunun sytytys kestää kahdelta suntiolta noin tunnin. Jouluyön messusta tekee omalta osaltaan erityisen se, että nämä kyntteliköt sytytetään. Jouluyön messu on ainoa hetki vuodessa, kun kynttilät palavat niissä, kertoo Tikkurilan seurakunnan suntio Albert Raulus.
Korkealla holvikatossa roikkuvat kyntteliköt lasketaan koneellisesti alas. 1450-luvulla rakennetun kirkon tekniikka on nykyaikaista ja barokkikynttelikköjen laskeminen tapahtuu tablettia näppäilemällä.
– Jouluyön työvuoro on itselleni mieluinen, toivoin tätä vuoroa itselleni. Kaikki on lähtökohtaisesti hyvällä tuulella, kirkossa on lämmin tunnelma. Se, että kyseessä on hyvin perinteinen kirkko, pistää ihmisiin tiettyä tunnelmaa, kertoo Albert Raulus.
Lähimpänä alttaria on kirkon vanhin kattokruunu vuodelta 1651. Toinen vanhoista barokkikruunuista on saatu lahjoituksena vuonna 1744. Molemmat keskikäytävän näyttävät kattokruunut onnistuttiin pelastamaan vuoden 1893 kirkon palosta.
Pyhän Laurin kirkon jouluyön messun lisäksi Vantaan eri kirkoissa on yhteensä lähes 50 joulukirkkoa aattoaamusta tapaninpäivään suomeksi ja ruotsiksi.



