Ikoninen Heurekan planetaario uudistui huimasti

Planetaarion ohjelmistossa on kolme uutta elokuvaa, joista yksi on asteroideista ja niiden tutkimuksesta kertova Asteroid Quest. Kuva; RSACosmos

Vantaalla sijaitsevan tiedekeskus Heurekan planetaario on avautunut yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen.

Planetaario on kokenut historiansa suurimman muodonmuutoksen.

– Sen sisätilat, projisointikupu, esitystekniikka ja talotekniikka on uudistettu vastaamaan nykypäivän odotuksia ja standardeja. Heurekan planetaario on nyt yksi Euroopan kirkkaimmista, värikylläisimmistä ja yksityiskohtaisimmista esitysympäristöistä, tiedottaa Heureka.

Vuonna 1989 avattu Heurekan Verne-teatteri oli aikanaan planetaariotekniikan uranuurtaja.

Vuosien 2006–2007 aikana superelokuvateatteri muutettiin digitaaliseksi planetaarioksi, ja nyt Heurekan planetaario on kokenut entistä suuremman muutoksen.

Planetaarion projisointikuvun halkaisija on nyt 18 metriä ja sen heijastuspinta on 710 neliömetriä.

– Yleisö pääsee uudistuneessa Heurekan planetaariossa nauttimaan kuvanlaadusta, jossa on moninkertaisesti parempi resoluutio ja valoteho aiempaan planetaariojärjestelmään nähden. Kuvan resoluutio tulee olemaan yli 10K, joten pikseleiden määrä noin kuusinkertaistuu verrattuna aiempaan 4K-resoluutioon nähden, kertoo Heureka.

– Heurekan planetaario on nyt yksi Euroopan viidestä 10K-resoluution tarjoavista planetaarioista. Kuva toteutetaan kuvulle 12 laser-projektorilla. Lisäksi uusittu projisointikupu on visuaalisesti saumaton, joten immersio planetaariossa on huomattavasti parempi. Myös valoteho on ottanut huiman askeleen eteenpäin.

Kaikkiaan noin 5,6 miljoonan euron uudistushanke sai opetus- ja kulttuuriministeriön kahden miljoonan euron erityisavustuksen.

Hanke on toteutettu yhdessä ranskalaisen RSA Cosmos -planetaariotoimittajan ja rakennusyhtiö NCC:n kanssa. Heurekan planetaarion uudistus osui planetaarioiden satavuotisjuhlaan. Toukokuussa 1925 Deutsches Museum aloitti julkiset planetaarioesitykset Münchenissä.

Heurekan ikoninen planetaariorakennus ulkoapäin. Kuva: RSACosmos

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.