Liesikujan silta ja portaat puretaan Myyrmäessä

Kuvituskuva

Liesikujan aukiolta käytöstä poistetut ulkoportaat ja kävelysilta puretaan syksyn 2025 aikana.

Vantaan kaupungin mukaan huonokuntoisten rakenteiden purkamisella pyritään lisäämään Liesitorin ja Myyrmäen asemanseudun viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

– Purkutyön aikana liikkumista alueella rajoitetaan. Kävely-yhteys Liesikujalla säilyy koko ajan, mutta Liesikuja 4:n toisen kerroksen liiketiloihin pääsee vain Myyrmäen juna-asemalle johtavan luiskan kautta, kerrottiin kaupungin tiedotteessa.

Vantaan kaupunki panostaa Myyrmäen keskustan turvallisuuteen monin keinoin tulevina vuosina.

Toimenpiteet keskittyvät asemanseutuun ja katualueisiin sen ympäristössä.

Paalukylänpuiston kunnostuksessa turvallisuus on huomioitu muun muassa kävelyreittien valaisemisella sekä Artsinpolun portaiden uusimisella ja ylikasvaneiden pusikoiden raivaamisella.

– Valaistuksella lisätään turvallisuuden tunnetta etenkin vuoden pimeimpinä kuukausina. Esimerkiksi tulevana talvena Myyrmäen asemasillan alla olevan kävely- ja pyöräilytien valaistus pidetään päällä vuorokauden ympäri marraskuusta maaliskuuhun.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.