Vantaan ja Keravan hyvinvointialue järjesti asukaskyselyn

Kuvituskuva

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella toteutettiin helmi–maaliskuussa 2025 asukaskysely, jolla kartoitettiin asukkaiden kokemuksia ja toiveita hyvinvointialueen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista sekä viestinnästä.

Samalla asukkailta pyydettiin näkemyksiä seuraavan valtuustokauden strategian valmistelun tueksi.

Kyselyyn vastasi 733 henkilöä, joista noin 80 prosenttia ilmoitti kotikunnakseen Vantaan ja 20 prosenttia Keravan. Vastaajista valtaosa, 90 prosenttia, kertoi käyttäneensä hyvinvointialueen palveluja.

Vastaajista lähes 70 prosenttia oli kiinnostuneita osallistumaan hyvinvointialueen palvelujen kehittämiseen.

Mielekkäimmät osallistumisen tavat olivat asiakas- ja asukaskyselyihin vastaaminen (79 %), aluevaaleissa äänestäminen (66 %) ja palautteen antaminen (62 %).

Tietoa vaikuttamismahdollisuuksista tarvitaan kuitenkin lisää.

Reilu neljännes vastaajista oli saanut riittävästi tietoa asukaskyselyihin vastaamisesta ja viidennes palautteen antamisesta. Asiakasraadit ja kehittäjäryhmät olivat tuttuja vain viidelle prosentille ja hyvinvointialuealoite seitsemälle prosentille vastaajista. Poikkeuksen teki aluevaaleissa äänestäminen, josta valtaosa (79 %) koki saaneensa riittävästi tietoa.

Vastaajilta kysyttiin, mitkä asiat ovat heidän mielestään tärkeimpiä hyvinvointialueen palvelujen onnistumisen kannalta.

Tärkeimmiksi asioiksi nousivat, että asiakas pääsee tarvitsemaansa palveluun nopeasti (80 %) ja että palveluihin saa yhteyden helposti ja nopeasti (75 %).

Yli puolet vastaajista nosti tärkeimpien asioiden joukkoon henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon. Tärkeinä pidettiin myös, että asiakas kokee tulleensa autetuksi palvelutilanteessa (40 %) ja että palvelut sijaitsevat lähellä asiakkaan asuinpaikkaa (40 %).

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.