Keravalaisjuoksija Olavi Rinteenpää saa nimikkoraitin Keinukallioon

Olavi Rinteenpää Helsingin olympialaisissa 1952. Kuva: Keravan m useopalvelut / Finna

Reitti on pituudeltaan noin 1 200 metriä ja kulkee Keinukalliontie 2:n ja Keravantien betonisillan välillä.

Keravan nimistötoimikunta ehdotti syyskuussa, että suomalaisen este- ja kestävyysjuoksija Olavi Rinteenpään muistoksi nimetään ulkoilureitti Keinukallion ulkoilupuistosta.

Keravan kaupungin kaupunkisuunnittelujohtaja Erkki Vähätörmä päätti ulkoilureitin osan nimeämisestä viranhaltijapäätöksellä ehdotuksen mukaisesti tammikuussa.

Olavi Rinteenpään raitiksi nimettävä reitti kiertää Keinukallion aluetta sekä yhdistää uuden Keravan ja Sipoon Energia-areenan liikuntareitit Olavi Rinteenpään harjoittelumaastoon nykyisessä Keinukallion urheilupuistossa.

Reitti on Keravan kaupungin mukaan helppo viitoittaa ja reitin nimi tullaan esittämään Keinukallion uudistettavassa alueopasteessa. Alueella ei ole asemakaavaa, eikä reitillä ole aikaisempaa virallista nimeä.

Olavi Rinteenpää (1924–2022) oli palkittu suomalainen este- ja kestävyysjuoksija ja 1950-luvun alkupuolella maailman parhaita 3 000 metrin estejuoksijoita.

Siviiliammatiltaan Rinteenpää oli hammaslääkäri ja erikoishammasteknikko. Rinteenpää asettui perheineen Keravalle ja perusti oman laboratorionsa kaupunkiin jo 1950-luvulla, kerrotaan Keravan kaupungin tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.