Edenredin paperinen lounari poistuu käytöstä

kuvituskuva

Edenredin työsuhde-edut muuttuvat digitaalisiksi vuoden 2026 lopussa.

Paperisten lounas- ja virikesetelien tuotanto alkoi 50 vuotta sitten ja nyt tuotanto on päättymässä vuonna 2026.

Jatkossa henkilöstöedut ovat saatavilla digitaalisessa muodossa.

Edenred tuo lounasedun kokonaisuudessaan 2020-luvulle siirtymällä digitaaliseen palvelumalliin.

Vaikka etuja on ollut mahdollista hyödyntää Edenredin digitaalisten palveluiden kautta jo pitkään, paperiset lounas- ja virikesetelit ovat edelleen olleet käytössä osalla asiakkaista.

Edenredin mukaan asiakkaiden odotukset digipalveluiden osalta ovat kuitenkin muuttuneet, minkä vuoksi Edenred siirtyy käyttämään digitaalisia tuotteita.

Paperisten lounas- ja virkistyssetelien tuotanto päättyy vuoden 2026 loppuun mennessä ja Edenred keskittyy kehittämään digipalveluitaan entisestään.

Tämä muutos heijastaa työelämän laajempaa digitalisoitumista ja kasvavaa painotusta ekologisiin ratkaisuihin.

– Olemme ylpeitä siitä, että olemme olleet osa suomalaista työhyvinvointia jo puolen vuosisadan ajan. Palveluidemme siirtyminen vahvemmin digitaalisiksi on luonnollinen askel kohti kestävämpää ja tehokkaampaa tulevaisuutta – sekä työnantajille että työntekijöille. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että digitaalisessa muodossa olevilla lounas- ja virikeseteleillä voi maksaa kätevästi eri mobiilimaksutavoillamme ilman huolta paperisten seteleiden katoamisesta tai unohtumisesta kotiin. Muutos tuo asiakkaillemme helppoutta, tarkkuutta ja ympäristöystävällisyyttä, kertoo Edenred Suomen toimitusjohtaja Petteri Poutiainen tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.