
Helsingin kaupunginhallitus päätti 8. joulukuuta, että se esittää Helsingin kaupunginvaltuustolle Munkkivuoren ostoskeskuksen alueen asemakaavamuutoksen hyväksymistä.
Kaavamuutoksessa ostoskeskuksen aluetta on tarkoitus kehittää Munkkivuoren alueen liike- ja palvelukeskittymänä, jonka edustalle Huopalahdentielle on tulossa Länsi-Helsingin pikaraitiotien pysäkki.
– Liikerakennusten korttelialueella läntinen osa sekä eteläreunan lyhtymäiset paviljonkirakennukset säilyvät suojeltuina. Ostoskeskuksen ulkoalueita kehitetään ja sisäpihalle palautetaan sen alkuperäinen selkeä luonne, kerrottiin kaupungin tiedotteessa.
Ostoskeskuksen pohjoissiiven tilalle ehdotuksessa on kaavoitettu uusi laajempi liikerakennus pysäköintikellareineen.
Huopalahdentien läheisyyteen on sijoitettu asuinkerrostalojen korttelialue, johon on mahdollista rakentaa 10-kerroksinen asuinkerrostalo.


