Helsingin kaupunki on laatinut Malminkartanonhuipun kehittämiseksi alustavia ideasuunnitelmia, jotka ovat kaupunkilaisten kommentoitavana karttakyselyssä 21. joulukuuta 2025 asti.
Varsinainen toteutussuunnittelu Malminkartanonhuipulle tehdään ensi vuonna ja rakentaminen alkaa vuonna 2027.
Nyt julkaistujen ideasuunnitelmien perusteella Malminkartanonhuipun ulkoilualueelle tulisi runsaasti uusia toimintoja.
Alueelle on esitetty nykyisen tekonurmikentän viereen Naapuripellontien varteen kahvilaa ja wc-tiloja, uutta ulkokuntoilualuetta kaikenikäisille, parkourrataa, monitoimikenttää muun muassa katukoripallon pelaamiseen sekä katsomoa kentän yhteyteen.
Uudistetut kuntoportaat ja tekonurmikenttä säilytetään ennallaan. Kuntoportaisiin on esitetty reagoivaa valaistusta, joka kannustaa liikkumaan.
Huipun korkeinta kohtaa ja näköalatasannetta kehitetään erityisesti näkymien ja taivaanilmiöiden tarkkailuun sopivaksi.
– Tasanteelle voitaisiin lisätä kaukoputkia, opasteita ja erilaisia oleskeluryhmiä. Tasanteella halutaan mahdollistaa myös erilaiset pientapahtumat, esimerkiksi yhdistysten järjestämät ulkoryhmäliikuntatunnit, taidepajat tai vastaavat tilaisuudet, kerrotaan kaupunkiympäristön toimialan tiedotteessa.
Huipun etelärinteelle on ehdotettu oleskelunurmea piknikille tai aluetta esimerkiksi ulkoilmaelokuvateatterille.
Alueen lounaisosaan on esitetty koirapuistoa agility-radalla.
– Toimintojen sijoittelussa on huomioitu olemassa olevat luontoarvot. Huipun avoin olemus säilytetään ja näkymiä avataan lisää huipulta. Reitit on tarkoitus säilyttää nykyisellään, ja niille lisättäisiin valaistusta ja paikkoja istuskelulle. Huipun valaistus on tarkoitus pitää maltillisena, mikä mahdollistaa taivaanilmiöiden tarkkailun myös pimeällä.



