
Malminkartanon kirjasto on saamassa oman, koulurakennuksesta erillisen uudisrakennuksen.
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi syyskuussa puoltavan lausunnon Malminkartanon sydän –nimisestä hankesuunnitelmasta.
Nykyinen kirjasto sijaitsee Puustellin monitoimitalossa Malminkartanon ala-asteen yhteydessä.
– Tilat eivät riitä nykyiselle asiakasmäärälle, eikä kirjasto näy riittävästi kaupunkikuvassa. Uusi kirjasto rakennetaan koulun viereen omalle tontilleen, Puustellinaukion kulmaan. Se sijoittuu kaupunkikuvallisesti keskeisesti ja toimii alueen vetovoimaisena, uudistuvaa henkeä luovana rakennuksena, kerrotaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tiedotteessa.
Tavoitteena on, että uusi kirjasto palvelisi koululaisten ja lapsiperheiden lisäksi nykyistä paremmin myös alueen ikäihmisiä.
Alueen väestöennusteen mukaan koululaisten määrä pysyy suunnilleen samana, mutta seniorien määrä kasvaa.
Tavoitteena on, että uuden kirjaston rakentaminen alkaa keväällä 2027. Tällöin se valmistuisi keväällä 2029.