
Korkeasaaren eläintarhan Amazonia-talon oksilla loikkiville keisaritamariineille on syntynyt pienokainen.
Tuuheista valkoisista viiksistään nimensä saanut keisaritamariini on Etelä-Amerikan sademetsien pieni ja vikkelä kynsiapina.
Korkeasaaren keisaritamariinipariskunnalle alettiin toivoa perheenlisäystä jo loppukeväästä, kun naaraan vatsa alkoi pyöristyä lupaavasti.
Lajin kantoaika on noin 4,5 kuukautta.
– Kun pienokainen vihdoin syyskuun lopussa syntyi, keisaritamariinien tarha rauhoitettiin kaikelta ylimääräiseltä häiriöltä, jotta tuoreet vanhemmat saivat keskittyä poikasensa hoitoon. Poikasen sukupuoli ei ole vielä tiedossa, mutta eläintenhoitajat ovat jo miettineet valmiiksi keisarillisia nimiä, tiedottaa Korkeasaaren eläintarha.
Brasiliassa ja Perussa uhanalaiseksi luokiteltu keisaritamariini kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen yhteiseen EEP-suojeluohjelmaan, jonka tavoitteena on ylläpitää lajin elinvoimaista tarhakantaa.
Korkeasaaressa lajin lisääntyminen on onnistunut viimeksi 15 vuotta sitten.


