Kontulaan on tulossa teemaleikkipuisto ja kuntoportaat

Kontulan kelkkapuistoon rakennettiin skeittialue vuonna 2019.

Helsingin kaupunki suunnittelee Kontulan kelkkapuistoon monia uudistuksia.

Kontulan kelkkapuiston puistosuunnitelmaluonnos on valmistunut ja luonnos on esillä 5.-19. marraskuuta Helsingin kaupungin verkkosivulla.

Suunnitelmaluonnoksen mukaan Kontulan kelkkapuistoon on luvassa monenlaisia uudistuksia.

Sinne on suunnitteilla esimerkiksi uusi teemaleikkipaikka, grillipaikka, kuntoportaat ja ulkokuntosali.

Teemaleikkipaikan teemaksi on suunniteltu ”Kukkaniityn seikkailu”.

Kaupungin mukaan teemaa tuodaan esiin kaikissa leikkipaikan ratkaisuissa, esimerkiksi luonnonmukaisissa ja ekologisesti kestävissä materiaaleissa,
eri vuodenaikoihin sopivassa niittykasvillisuudessa sekä varusteissa.

– Näistä erityisesti korostuvat alueelle sijoitettavat kookkaat, monipuoliset ja monen ikäisille sopivat teemaleikkivälineet, kerrotaan puistosuunnitelmaluonnoksessa.

– Maamerkkimäisten leikkivälineiden lisäksi alueelle sijoitetaan myös pienempiä leikki- ja oleskelutoimintoja kuten trampoliineja, keinuja ja
köysiratoja, sekä oppimiseen kannustavia elementtejä kuten infokylttejä ja hyönteishotelleja. Koko leikkipaikka suunnitellaan niin, että se kannustaa seikkailuun.

Pieni piknik-paikka on tarkoitus sijoittaa puiston länsipuoleisen mäen lakialueelle, jolta avautuvat näkymät koko puistoon. Itäpuoleisen mäen huipulla sijaitsee Rakkauden temppeli -taideteos.

Nykyistä koripallokenttää on tarkoitus parantaa, ja lisää penkkejä ja roskiksiakin on tiedossa.

– Puiston alkuperäistä ideaa tullaan kunnioittamaan uuden puistosuunnitelman kehittämisen yhteydessä. Skeittipuisto ja koirapuisto säilytetään, samoin kuin ne avoimet alueet, joita asukkaat ovat toivoneet. Kehittämisen tavoitteena on luoda monipuolinen ympäristö ja varmistaa, että puisto vastaa tämän päivän odotuksia, kertoo kaupunkiympäristön toimiala.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.