Helsingin kaupungin rakennusvalvonta on nimennyt viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi.
Yksi ehdolla olevista hankkeista on Kalliossa sijaitsevan kerrostalon remontti.
Osoitteessa Hämeentie 26 sijaitseva vuonna 1912 valmistunut jugendtalo on remontoitu kellarista ylöspäin, ja rakennusvalvonnan mukaan rohkea remontointi on johtanut laadukkaaseen lopputulokseen.
Kohde luo elämää remontoidulle Hämeentielle ja uutta potentiaalia katutason liiketiloihin.
Taloyhtiö on arkkitehti Eero Korhosen kanssa onnistunut haastamaan perinteistä asunto-osakeyhtiöajattelua näkemällä vähän laajemmin.
– Hanke oli pitkäkestoinen ja mielenkiintoinen. Se sisälsi monia haastavia osa-alueita, joiden yhteensovittaminen oli vaativa ja opettavainen kokemus, kertoo Eero Korhonen kaupungin tiedotteessa.
Palkittavaksi ehdotetaan: Eero Korhonen, arkkitehtitoimisto Eero Korhonen Oy sekä asunto Oy Laaksola
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto valitsee palkittavat 22. tammikuuta 2026. Kaupungintalolla järjestettävä tilaisuus on kaikille avoin.
Rakentamisen Ruusu jaetaan rakennusvalvonnan tarkoitusperiä esimerkillisesti edistävälle teolle, joka on lisännyt sekä hyvän elinympäristön luomista että ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Kyseessä ei ole arkkitehtuurikilpailu, sillä rakennusvalvonta tarkkailee suunnittelun lisäksi esimerkiksi hyvää yhteistyötä ja työmaan sujuvuutta.
Ensimmäistä kertaa Rakentamisen Ruusun jakamisen yhteydessä myös kaupunkilaiset voivat osallistua äänestämällä suosikkikohdettaan verkkokyselyssä.
Muut Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaehdokkaat ovat Pohjoisesplanadi 37:n kehityshanke, Deckerin huvilan peruskorjaus, Kottby Grundskolan sekä Helsingin pelastuslaitos.



