Hernesaaren itärannan ruoppaus- ja täyttöurakka on alkanut.
Urakan pääurakoitsijana toimii GRK Infra Oy Helsingin kaupungin tilaamana-
Urakka sisältää merenpohjan ruoppausta ja merenalaisen tukipenkereen rakentamista, ja se on osa Hernesaaren uuden kaupunginosan esirakentamista.
Valmistelevilla ruoppaus- ja täyttötöillä luodaan merialueelle uutta rakennusalaa ja varmistetaan alueen stabiliteetti ja kantava rakennuspohja ennen varsinaisten rakennushankkeiden käynnistymistä.
Projekti sisältää sekä maa- että merirakentamista.
Merityönä tehtävän ruoppauksen ja pohjatäytön toteuttaa Terramare raskaalla ruoppauskalustolla, ja työt ajoitetaan avovesikaudelle jääolosuhteiden salliessa.
Meritäytöissä GRK ja Terramare työskentelevät yhteistyössä: GRK vastaa maalogistiikasta ja proomujen kuormaamisesta, Terramare meritäytöistä.
– Suomessa merirakentaminen liittyy usein kaupunkikehitykseen, kuten Helsingissä, jossa entisiä satama- ja teollisuusalueita muutetaan uusiksi kaupunginosiksi lähelle keskustaa. Merirakentaminen on vaativaa, sillä olosuhteet vaihtelevat, veden syvyys ja virtaukset määrittävät työmenetelmät, ja töissä tarvitaan erikoiskalustoa ja -osaamista, kertoo tiedotteessa projektipäällikkö Roope Korpela GRK:lta.
Hernesaaren itärannan ruoppaus- ja täyttöurakkaa koskevien töiden odotetaan valmistuvan joulukuussa 2026.



