Helsingin kaupungin hammashuolto täytti sata vuotta

Koululaisia kouluhammaslääkärin vastaanotolla 1930-luvulla. Kuva: Olof Sundström / Helsingin kaupunginmuseo

Helsingin kaupunki on tarjonnut hammashoidon palveluja 100 vuotta.

Merkkipaalu tuli täyteen marraskuussa 2025, jolloin suun terveyden huollon ensimmäistä sataa vuotta juhlittiin Tapahtumakeskus Koskenrannassa.

– Kaikki alkoi, kun kouluhammashoidon käynnistämisestä päätettiin marraskuun alussa 1925. Ensimmäinen kansakoulujen ja kansanlastentarhojen hammasklinikka toimi osoitteessa Kaisaniemenkatu 3B /Vuorikatu 10, kerrottiin Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen uutiskirjeessä.

Tätä aiemmin kaksi aktiivista helsinkiläistä hammaslääkäriä, Axel Aspelund ja Theodor Weber, olivat jo hoitaneet vuosina 1907–1924 koululaisia omaan piikkiinsä saaden Helsingin kaupungilta rahoitusta.

Oppilaille tarkoitettu hammashoito vahvistui, kun laki maksuttomasta kouluhammashoidosta kansakoululaisille astui voimaan vuonna 1957.

Vuonna 1972 julkinen hammashoito laajeni koskemaan myös joitain muita väestöryhmiä koulujen ulkopuolella. 2000-luvun alussa ikärajat poistuivat ja suun terveydenhuolto on palvellut koko Helsingin väestöä.

Tällä hetkellä helsinkiläiset saavat hammashoitoa 27 hoitolassa eri puolilla kaupunkia. Ammattilaisia suun terveydenhuollon palveluissa työskentelee 750. Vuonna 2024 Helsingin järjestämässä hammashoidossa oli noin 460 000 asiakaskäyntiä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.