Helsingin keskustassa sijaitseva Citycenterin Piha kokee merkittävän muodonmuutoksen vuoden 2026 aikana.
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on käynnistänyt kauppakeskus Citycenterissä uudistusprojektin, jonka tavoitteena on muuttaa yksi Helsingin vilkkaimmista kaupunkitiloista, Eliel Saarisen suunnitteleman arvotalon edustalle avautuva sisäpiha tunnelmalliseksi kohtaamis- ja ajanviettopaikaksi.
Uudistustöiden ensimmäinen vaihe käynnistyi helmikuussa 2026 ja valmistuu arviolta kesäkuun lopulla.
Sponda uudistaa täysin alueen valaistuksen, tuo tilaan audiovisuaalista taidetta, viheristutuksia ja uusia istuskelupaikkoja.
Lisäksi alueen ilmettä viimeistelevät uudet terassielementit, jotka jäsentävät oleskelutiloja ja samalla selkeyttävät alueen kulkuyhteyksiä.
Alueen läpikulku säilyy koko uudistustyön ajan.
– Kesällä Citycenterin Piha avautuu kävijöille viihtyisänä kaupunkitilana, jossa huolella suunnitellut oleskelu- ja viheralueet sekä ravintoloiden, kahviloiden ja liikkeiden elävä ilmapiiri luovat kutsuvan kaupunkitilan. Uudistuksen kokonaiskonseptin nimi on Muistojen polut, ja sen osana Pihaan toteutetaan uusi audiovisuaalinen teos, jonka päivän ja vuodenaikojen mukaan elävä valaistus ja äänimaailma luovat tunnelmaa, tiedottaa Sponda.
Citycenterin Pihaa uudistetaan yhteistyössä arkkitehtuuri- ja designyhtiö Studio Stockholmin ja suunnittelutoimisto Sun Effectsin kanssa.
Studio Stockholm vastaa Muistojen polut -tilakonseptista, ja Sun Effects suunnittelee konseptiin liittyvän audiovisuaalisen teoksen.




