Urakka valmistuu noin vuoden ennakoitua aiemmin, loppuvuoden 2025 aikana.
Kaikki liikennemuodot ovat päässeet palaamaan takaisin Aleksis Kiven kadulle 3. marraskuuta.
Myös maaliskuusta lähtien poikkeusreiteillä olleet bussit 500 ja 510 sekä raitiolinja 9 ovat palanneet normaaleille reiteilleen.
Aleksis Kiven kadun peruskorjaus alkoi syyskuussa 2024 ja se valmistuu ennakoitua nopeammassa aikataulussa loppuvuoden 2025 aikana.
Alkuperäinen arvio valmistumiselle oli syksy 2026.
Työt pääsivät etenemään suunniteltua ripeämmässä aikataulussa monen myönteisen tekijän ansiosta.
– Pystyimme saneeraamaan Aleksis Kiven kadun kaistat yhdellä kertaa, vaikka alun perin tarkoitus oli tehdä se vaiheittain. Koska katu voitiinkin katkaista autoliikenteeltä, urakoitsija pystyi tekemään vesihuoltoa samanaikaisesti sekä eteläisillä että pohjoisilla kaistoilla. Tämä on suurin tekijä siinä, että urakka valmistuu huomattavasti etuajassa, sillä vesihuollon saneeraaminen on hidasta, kertoo projektinjohtaja Heikki Kosonen kaupunkiympäristön toimialalta.
Lisäksi leudon talven ansiosta töitä pystyttiin tekemään ilman sääolosuhteiden aiheuttamia hidastuksia.
– Kaiken kaikkiaan työmaan nopea valmistuminen on monen tekijän summa. Urakoitsijan panostus työmaahan on ollut iso tekijä. He käyttivät työssä paljon resursseja ja tekivät pitkää päivää ja myös viikonloppuja, Kosonen kiittelee.
Peruskorjauksessa tehdään loppuvuoden aikana vielä viimeistely- ja vihertöitä, kuten valojen asennuksia, kivitöitä ja nurmikon kylvöä.
Hankkeessa muun muassa uusittiin vesijohdot Aleksis Kiven kadulla ja sitä ympäröivillä kaduilla, uusittiin raitiovaunukiskoja sekä tehtiin joukkoliikenteen pysäkkimuutoksia.
Aleksis Kiven kadun puukujanteen keskellä kulkeva pyörätie on muutettu jalkakäytäväksi. Pyöräily on siirtynyt ajoratojen reunoilla molempiin suuntiin kulkeville pyöräkaistoille.
Joukkoliikenteen jouhevoittamiseksi Aleksis Kiven kadulle on rakennettu linja-autoille oma kaista Fleminginkadulta Sturenkadun suuntaan.
Aleksis Kiven kadun historiallisen lehmuskujanteen puita uusittiin Fleminginkadun ja Harjukadun välillä, ja niitä on nyt enemmän kuin lähtötilanteessa.



