
Pyörätiet saavat myös omia paikannimikylttejä.
Espoon kaupunki on käynnistänyt urakan uudenlaisten pyöräilyn suunnistustaulujen asentamiseksi koko kaupungin alueelle.
Pyöräilyn suunnistustaulut ovat uusia liikennemerkkejä, jotka otettiin käyttöön Suomessa vuonna 2020 tieliikennelain muutoksen myötä.
Espoon mukaan uusien liikennemerkkien tavoitteena on parantaa polkupyöräilijöiden liikkumisen sujuvuutta sekä tarjota selkeää ja yhdenmukaista opastusta eri puolilla Espoota.
Asennustyöt jatkuvat kesään 2026 saakka.
Osa opasteista asennetaan kesän 2026 jälkeen muiden käynnissä olevien työmaiden yhteydessä.
– Suunnistustaulut ohjaavat pyöräilijöitä kohteisiin reittejä pitkin, jotka ovat suoria, loogisia ja turvallisia. Näiden lisäksi reittien suunnittelussa on huomioitu muitakin seikkoja, kuten esimerkiksi mäkisyyttä, talvikunnossapidon laatua sekä reitillä olevien liikennevaloristeysten määriä, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Suunnistustaulujen avulla pyöräilijät saavat tietoa eri reittivalinnoista kohteisiin matkansa aikana.
Opastettavia kohteita ovat tyypillisesti kaupunginosat ja niiden osa-alueet. Niitä täydentävät muut yleisesti tunnetut paikat, kuten asemat, torit, aukiot ja muut selkeät maamerkit.
Uudet pyöräilyn suunnistustaulut sisältävät myös uutta tietoa pyöräilijöille.
Uusina asioina ovat symbolit ja etäisyyden laskentatapa. Tauluissa käytetään tieliikennelain mukaisten tunnusten lisäksi seudullisten pääreittien numeroita, joilla on joko vaaleanpunainen tai keltainen tausta.
Vaaleanpunaiset seudulliset pääreitit kulkevat Espoon sisällä, keltaiset taas kulkevat myös kaupungin ulkopuolella. Seudulliset pääreitit yhdistävät kaksi merkittävää kohdetta. Eurovelo 10 -reittiä opastetaan tunnuksella, joka muodostuu tähdistä ja numerosta 10. Kyseessä on Itämeren ympäri menevä matkailureitti, joka ulottuu Suomen rajojen ulkopuolelle.
Suunnistustaulujen etäisyystiedot kerrotaan kilometreinä, jotka ilmaisevat jäljellä olevan matkan etäisyyden kohteen nollapisteeseen. Nollapiste on yleensä aukio, asema tai vastaava merkittävä alue kohteen sisällä. Opastetaulut ovat luonteeltaan ohjaavia, eivätkä määrääviä, joten niitä ei ole pakko seurata.
Urakassa asennetaan pyöräilyn suunnistustaulujen lisäksi muitakin opasteita.
Esimerkiksi Espoon sisäisissä kohteissa käytetään tarvittaessa pyöräilyn paikannimi -liikennemerkkejä, jotka ilmoittavat saapumisen kohteeseen.




