Metsä palaa! -erikoisnäyttely on houkutellut yli 50 000 kävijää

Näyttely on auki Suomen luontokeskus Haltiassa 5.4.2026 saakka.

Nuuksiossa sijaitsevan Haltian Metsä palaa! -näyttely vie kävijän katsomaan, mitä kaikkea tapahtuu, kun luontoa suojellaan polttamalla metsää turvallisesti ja hallitusti.

Metsähallituksen tiedotteen mukaan yli 50 000 kävijää houkutellut näyttely jatkuu vielä 5.4.2026 saakka.

Suomen luontokeskus Haltian Metsä palaa! -erikoisnäyttely kertoo suomalaisista havumetsistä ja tulen käytöstä osana luonnonsuojelua.

Vuorovaikutteiseen näyttelyyn on tutustunut tähän mennessä jo yli 50 000 kävijää. Näyttely on osa Life2Taiga-hanketta, jossa ennallistetaan metsiä tulen avulla.

Metsä palaa! -näyttelyssä ääneen pääsevät paloista hyötyvät hyönteiset: yhtäällä kulokauniainen kaipaa apua päästäkseen munintapaikalle, toisaalla hyönteiset ovat järjestäneet mielenosoituksen polttojen puolesta.

Näyttely kutsuu kävijää osallistumaan, kokeilemaan ja pohtimaan. Pehmopalapelin paloja pyörittelemällä paljastuu maisemia, jotka hyötyvät tulesta sekä ilmiöitä, jotka uhkaavat metsiemme monimuotoisuutta.

– Näyttelyssä voi kokea huiman sadan vuoden aikamatkan tulevaisuuteen. Mukaansatempaava animaatioesitys näyttää, millaiseksi Nuuksiossa vuonna 2024 poltettu metsä voisi kehittyä vuoteen 2124 mennessä, kuvailee luontokasvatuksen erityisasiantuntija Elina Pilke.

Huolellisesti suunnitellut ja hallitusti toteutetut ennallistamispoltot jäljittelevät luonnollisia metsäpaloja ja antavat metsien luonnonmukaiselle kehitykselle uuden alun.

Polttojen myötä kuolleen ja hiiltyneen puun määrä lisääntyy, mikä luo elintilaa muun muassa hyönteisille, sienille, sammalkasvustoille ja linnuille. Samalla se muuttaa elävien puiden puuainesta, monipuolistaa puuston rakennetta ja käynnistää metsän luontaisen kiertokulun alusta.

Esimerkiksi uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut ludelaji palolatikka munii metsäpalon jälkeen pystyyn kuolleelle, palaneelle männylle tai kuuselle. Paloalueita tarvitsee myös silmällä pidettävä salokääpä, joka tyypillisesti kasvaa palaneella männynrungolla.

Suomessa ennallistamispolttoja tehdään käytännössä vain luonnonsuojelualueilla, ja niistä vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.