HSL:lla melkoinen määrä lähtöjä
Yhtenä arkipäivänä HSL:n liikenteessä tehtiin tänä vuonna kaikkiaan noin 24 275 lähtöä, joista 20 270 tehtiin busseilla, ratikoilla 2250, lähijunilla 690, metrolla 610, pikaratikoilla...
Wham aina vaan joululaulujen ykkösenä. Myös Katri Helena edelleen top 10:ssä.
Wham-yhtyeen Last Christmas kiilasi jälleen viime joulun soitetuimmaksi kappaleeksi kotimaisilla radiokanavilla. Viime vuonna listan kärjessä ollut Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä...
Espoonlahden seurakunta järjestää Porkkalan palautuksen muistopäivän
Espoonlahden seurakunta järjestää Porkkalan palautuksen muistopäivän maanantaina 26. tammikuuta 2026 Porkkalan vuokra-alueen palauttamisen muistomerkillä.
Palautuksesta tulee tuolloin kuluneeksi 70 vuotta.
Muistomerkki sijaitsee Espoonlahden seurakunnan alueella, Kivenlahden...
Adventin aika on erityistä joulun odotuksen aikaa
Ennen joulua vietetään neljää adventtisunnuntaita, jolloin jokaisena pyhänä kirkossa sytytetään uusi kynttilä. Sunnuntai 30.11.2025 oli tämän vuoden ensimmäinen adventtisunnuntai, ja tuosta päivästä alkoi uusi...
Lauttasaari on Helsingin haetuin vuokra-asuntoalue
Jätkäsaari on sijalla 9.
Vuokraovi.com -verkkopalvelussa haetuimmat Helsingin vuokra-asuntoalueet sijaitsevat lähes kaikki kantakaupungissa.
Topkympissä olevista asuinalueista vain Herttoniemi ja Lauttasaari sijaitsevat kantakaupungin ulkopuolella.
Haetuimpien asuinalueiden lista perustuu...
Omaishoitajan jaksaminen huolettaa – tärkeintä on, ettei jää yksin
Omaishoitajien jaksamisen tilannetta on vaikeaa kuvata yksiselitteisesti. On kuitenkin tutkittu, että omaishoitajuus lisää riskiä oman hyvinvoinnin ja terveyden heikkenemiseen. Hyvinvointialueiden välillä on eroja siinä,...
Vuoteen 2026 mahtuu yhdeksän arkivapaapäivää – maksimimäärä kymmenen
Vuonna 2026 suomalaisessa kalenterissa on yhdeksän arkipäivälle osuvaa vapaapäivää. Vuosittain arkivapaita on kalenterissamme 7–10. Tulevan vuoden viikonloppuun osuvat arkipyhät ovat molemmat joulukuussa, kun itsenäisyyspäivää...
Espoo lasten silmin -näyttely avattiin Espoon keskuksessa
Espoon keskuksessa sijaitsevassa Valtuustotalossa on avattu Espoo lasten silmin -näyttely.
Näyttely esittelee 4–18-vuotiaiden lasten ja nuorten näkemyksiä siitä, millainen on hyvä elämä Espoossa.
Näyttelyn avajaiset pidettiin...
Lahja lähimmäiselle -keräys tuo jouluiloa ja helpottaa tiukkaa taloustilannetta
Lahja lähimmäiselle on pääkaupunkiseudun ev.-lut. seurakuntien yhteinen hyvän tekemisen kampanja, joka tunnettiin aiemmin nimellä Rakenna joulupuu. Keräyskohteena ovat fyysiset lahjakortit, jonka summan lahjoittaja voi...
Kurttilaan rakennetaan uusia pientaloja
Saunalahden naapurissa sijaitsevassa Kurttilassa näkyy pientalorakentamisen elpyminen Espoossa.
Kastelli-talot Oy käynnistää asunto-osakeyhtiömuotoisen erillis- ja paritalokohteen rakennustyöt Espoon Kurttilassa.
Kohteeseen tulee kahdeksan asuntoa.
Yksitasoiset ja puurunkoiset asunnot valmistuvat...








