Lakisääteinen liikennevakuutus täyttää 100 vuotta
Lakisääteinen liikennevakuutus täyttää Suomessa syyskuussa 100 vuotta.
Alkuvuosina vakuutuksen antama turva oli hyvin suppea – omaisuusvahingot korvattiin, mutta ei lieviä henkilövahinkoja.
Suomessa oli 1920-luvun alussa runsaat...
Nurmijärven Tiiranrantaan halutaan yleinen sauna
Nurmijärven kunnanvaltuusto käsitteli 20. elokuuta vastausta valtuustoaloitteeseen, jossa ehdotetaan, että kunta selvittäisi mahdollisuutta vuokrata maa-aluetta Tiiranrannasta saunatoimintaan.
Kunta on selvittänyt, että Tiiran ranta-alueen läheisyydessä voitaisiin...
Klaukkalan uuden vesitornin rakentaminen on alkanut
Uuden vesitornin rakentaminen on käynnistynyt Nurmijärven Klaukkalassa elokuussa 2025 ja se valmistuu arviolta vuoden 2027 alussa.
Asiasta tiedottaa vesitornin rakentaja Skanska.
Klaukkalan uusi vesitorni sijoittuu vanhan,...
Väestönkasvu keskittyy Uudellemaalle
Suomessa syntyi tammi-kesäkuussa 22 341 lasta, eli 413 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Väkiluku kasvoi 8 801 hengellä. Väestönkasvu perustui pitkään jatkuneen trendin mukaisesti muuttovoittoon ulkomailta.
Suomen...
Nurmijärvi kieltää kännykät koko koulupäivän ajaksi
Nurmijärven kunta kieltää mobiililaitteiden käytön oppituntien lisäksi myös muuna kouluaikana.
Eduskunta hyväksyi huhtikuussa valtakunnallisen lakimuutoksen, joka kieltää oppilailta mobiililaitteiden käytön oppituntien aikana. Nurmijärvellä lakimuutos ei...
Farmikieppi avaa Nurmijärven maatiloja yleisölle
Nurmijärven maatilayrittäjien Farmikieppi avaa maatilojen ovet ja laitumet yleisölle 23.-24.8.2025.
Kunnan alueella päästä päähän levittäytyvä, kaikille avoin ja pääsymaksuton tapahtuma järjestetään Nurmijärvellä kolmatta kertaa.
Farmikieppi on...
Vesinäytteitä otetaan kymmenistä Uudenmaan järvistä
Uudenmaan vesistöistä on tänäkin suvena otettu kesänäytteitä veden laadun, ravinnepitoisuuksien ja levätilanteen selvittämiseksi.
Näytteet tarjoavat tärkeää tietoa vesistöjen tilasta ja sen muutoksista kesäkaudella.
Uudenmaan ELY-keskuksen listaus...
Rajamäen kampus on valmistunut etuajassa
SRV:n Nurmijärven Rajamäelle toteuttama Rajamäen kampus valmistui ja luovutettiin Nurmijärven kunnalle seitsemän kuukautta etuajassa.
Uusi kampusrakennus avaa ovet koululaisille syyslukukaudella 2025.
Rajamäen kampuksella on tilat perusopetuksen...
Moni tuttu lintulaji harvinaistuu entisestään
Varpusia ja kuoveja on nyt havaittu Suomessa vähemmän kuin koskaan aiemmin.
Alkukesän pesimälintulaskennoissa korostui monen tutun linnun ennätyksellinen vähyys kautta laskentojen historian, tiedottaa Helsingin...
Kela lakkauttaa Nurmijärven palvelupisteen
Kelan Nurmijärven palvelupiste on kesäsulussa 30.6.–31.8. eikä sitä enää avata sen jälkeen ollenkaan.
Palvelupiste lakkautetaan kokonaan 1. syyskuuta alkaen.
- Kelan palvelupiste Nurmijärvellä on palvellut asiakkaita...









