Lähineuvontapisteet kiinnostavat etenkin ikäihmisiä
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen eli Keusoten terveysasemien yhteyteen on avattu lähineuvontapisteitä vaiheittain vuodesta 2022.
Lähineuvontapisteitä on tällä hetkellä Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskuksessa JUST:ssa, Hyrylän terveysasemalla Tuusulassa...
Asfalttitöitä tehdään tänä kesänä normaalia enemmän
Poikkeuksellisen vilkas maanteiden päällystyskausi on alkanut eteläisestä Suomesta.
Hallituksen myöntämällä lisärahoituksella Väyläviraston ja ELY-keskusten tavoitteena on päällystää 4000 kilometriä maanteitä sekä kävely- ja pyöräilyväyliä.
Määrä on...
Mitä omalla pihalla saa tehdä?
Keväällä on mukava puuhastella ulkona ja mieleen tulee mitä kaikkea omalla rivitalopihalla voisikaan tehdä. Lakineuvontaa Kiinteistöliitto Uusimaalla antava varatuomari Niklas Lindberg muistuttaa, että ennen...
Koululaiset valjastettiin palovaroitinten testaajiksi Keski-Uudellamaalla
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos järjesti yhteistyössä alueensa peruskoulujen kanssa palovaroitinten testauskampanjan kodeissa.
Vuonna 2023 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueen kahdeksan kunnan peruskoulujen oppilaat saivat kotitehtäväkseen varmistaa, että kotoa löytyy...
Keski-Uudenmaan sote-palvelut koottiin katalogiin
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue eli Keusote on julkaissut Keusoten palvelukatalogin, jossa on palvelukuvaukset hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.
Palvelukatalogilla halutaan lisätä hyvinvointialueen asukkaiden ja palveluiden käyttäjien tietoisuutta...
Nurmijärvellä satoi ennätysmäärä lunta
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maan lounaisosaan satoi 10–20 senttimetriä lunta maanantaiaamun ja tiistaiaamun välillä 23.-24. huhtikuuta.
Lunta kertyi etenkin Uudenmaan länsiosaan, Kanta-Hämeen eteläosaan sekä Varsinais-Suomeen.
Eniten...
Uudenmaan Päivystysapu laajensi etäpalveluaan
Uudenmaan Päivystysapu on tarjonnut etävastaanottomahdollisuutta lokakuusta 2021 alkaen aikuisille ja nyt se on laajentunut lapsille, joiden tilanne ei edellytä käyntiä fyysisessä päivystyksessä.
Etävastaanottomahdollisuutta voidaan tarjota...
Voimajohto vuodelta 1952 uusitaan Nurmijärven ja Hyvinkään välillä
Vanhaa Carunan 110 kilovoltin voimajohtoa uusitaan Nurmijärvellä ja Hyvinkäällä noin kymmenen kilometrin pituudelta.
Voimajohto uusitaan Fingridin Nurmijärven sähköaseman ja Carunan Hyvinkään Vatikon sähköaseman väliltä.
Vanha voimajohto...
Nurmijärveläisten arkimatkoista 60 prosenttia tehdään autolla
Tuoreen Helsingin seudun liikkumistutkimuksen mukaan autoilu ja kävely ovat ylivoimaisesti suosituimmat kulkutavat Nurmijärven asukkaiden keskuudessa.
Helsingin seudun asukkaat liikkuvat aiempaa vähemmän. Erityisesti autoilu ja joukkoliikenteen...
Kesänopeudet voimaan porrastetusti
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset poistetaan maanteiltä porrastetusti 3.4. alkaen muun muassa Uudenmaan, Kaakkois-Suomen ja Varsinais-Suomen maakunnissa.
ELY-keskukset päättävät muutosten tarkemman ajankohdan paikallisten sää- ja...






