Uudenmaan maakuntahallitus hyväksyi VISIO-kaavan luonnoksen nähtäville
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 23. helmikuuta.
Kokouksessa päätettiin vihreän siirtymän teemoihin keskittyvän VISIO-kaavan luonnoksen nähtäville asettamisesta maalis-huhtikuussa. Vuosina 2024–2027 laadittava vaihemaakuntakaava kattaa kaikki Uudenmaan alueen...
Kansalliset liikkumispäivät Suomeen
Suomeen syntyy uusi valtakunnallinen liikuntatapahtumien sarja, kun lajiliittojen ja urheilujärjestöjen teemapäivät ja -viikot yhdistyvät Kansallisiksi liikkumispäiviksi.
- Tavoitteena on innostaa kaikenikäisiä suomalaisia liikkeelle madaltamalla osallistumisen...
Metsä palaa! -erikoisnäyttely on houkutellut yli 50 000 kävijää
Näyttely on auki Suomen luontokeskus Haltiassa 5.4.2026 saakka.
Nuuksiossa sijaitsevan Haltian Metsä palaa! -näyttely vie kävijän katsomaan, mitä kaikkea tapahtuu, kun luontoa suojellaan polttamalla metsää...
Alkoholin osuus veneilyonnettomuuksissa vähentyi vuonna 2025
Kuolemaan johtaneet huviveneilyonnettomuudet ovat vähentyneet Suomessa viime vuosina, vaikka veneilyn suosio on kasvanut.
Silti onnettomuuksia tapahtuu edelleen, etenkin sisävesillä.
Vuonna 2025 huviveneonnettomuuksissa menehtyi 34 henkilöä, mikä...
Kirkkonummen ja Siuntion välisen kantatien parannussuunnittelu etenee
Kantatien 51 parantamisen yleissuunnitelmaluonnoksen palautejakso on käynnistynyt helmikuussa.
Yleissuunnittelu koskee kantatietä Kirkkonummen Munkinmäen ja Siuntion Sunnanvikin välisellä osuudella.
Suunnitelmaa esiteltiin yleisötilaisuuksissa Kirkkonummella 12. helmikuuta ja Siuntiossa...
Kirkkonummen Lyyra-rakennus on noussut harjakorkeuteen
Kirkkonummen keskustassa rakenteilla oleva Sivistyksen talo Lyyra on noussut harjakorkeuteen.
Asiasta tiedotti tammikuussa 2026 SRV Yhtiöt Oyj.
Valmistuttuaan Lyyra tuo saman katon alle Porkkalan lukion, Kyrkslätts...
Kirkkonummelle on suunnitteilla uusi ikääntyneiden asumisyksikkö
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi helmikuussa Kirkkonummen uuden ikääntyneiden asumisyksikön hankesuunnitelman.
Hankesuunnitelmassa ei ole kerrottu asumisyksikön sijaintipaikkaa, sillä siitä päätetään myöhemmin.
Tarkoitus on, että asumisyksikkö sijoittuu vuokratiloihin...
Visit Finland järjestää ruokakyselyn suomalaisille
Visit Finland haluaa selvittää kansainvälisen ruokakampanjansa pohjaksi, mitkä ruoat suomalaiset kokevat kaikkein omimmiksi ja rakkaimmiksi niin koko maan tasolla kuin paikallisesti.
Tavoitteena on tunnistaa suomalaisuutta...
Kirkkonummen Prisman uudistus on edennyt aikataulussa
Kirkkonummen Prismakeskuksen laajennus alkoi noin vuosi sitten, ja työt ovat edenneet aikataulussa.
Asiasta tiedotti Osuuskauppa Varuboden-Osla tammikuun alkupuolella.
Tällä hetkellä käynnissä on Prismakeskuksen toisen laajennusosan rakentaminen.
Laajennuksen...
Sähköautojen latauslaitteiden myynti väheni vuonna 2025
Kiinteistöihin asennettavia sähköautojen latauslaitteita myytiin Suomessa viime vuonna 26 513 kappaletta, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton (STK)...









