Uusia pakettiautoja on rekisteröity viime vuotta enemmän
Uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin Suomessa lokakuussa 6 219 kappaletta, mikä on 4,7 prosenttia edellisen vuoden lokakuuta enemmän.
Vuoden 2025 alusta lähtien henkilöautoja on ensirekisteröity 60 167...
Kurtturuusujen torjunta jatkuu Uudellamaalla
ELY-keskus jatkaa kurtturuusu-kasvin torjuntaa vilkkaasti liikennöidyillä tiealueilla osana haitallisten vieraslajien hallintaa.
- Torjuntaa jatketaan pitkäjänteisesti, ja tavoitteena on aloittaa toimenpiteitä myös uusilla kohteilla tulevina vuosina,...
Järvenpään taidemuseon näyttely kuljettaa metsämaisemiin
Järvenpään taidemuseon Hiljaisuus ja metsä -näyttelyyn pääsee tutustumaan vielä ensi vuoden alkuun 4. tammikuuta 2026 saakka.
Näyttelyssä juhlistetaan säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymää, josta on tänä...
Järvenpään Pajalaan suunnitellaan poliisiasema
Senaatti-kiinteistöt valmistelee yhdessä Poliisihallituksen ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kanssa uuden poliisiaseman rakentamista Järvenpäähän.
Järvenpään kaupunginhallitus on päättänyt Pajalan kaupunginosassa sijaitsevan tontin suunnitteluvaraussopimuksesta. Tontti sijaitsee osoitteessa Kaskitie...
Pienteollisuustontti asuntorakentamiseen Järvenpään Peltolassa
Järvenpään kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 15. syyskuuta.
Syyskauden ensimmäisessä kokouksessa valtuusto muun muassa hyväksyi Peltolan kaupunginosassa sijaitsevan Ohratie 14:n asemakaavan muutoksen.
Asemakaava mahdollistaa pienteollisuustontin muuttamisen asuinkäyttöön Ohratie...
Osallistuvaan budjetointiin haetaan ideoita Järvenpään juhlavuodeksi
Järvenpäässä on jälleen avautunut osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe.
Jokainen voi 20. lokakuuta 2025 asti ehdottaa, millaisilla teoilla ja ideoilla kaupunki voisi juhlistaa Järvenpään 75-vuotista taivalta.
Järvenpään kaupunki...
Hymiölaitteet tulivat Järvenpään kouluruokailuun
Järvenpään kaupunki on ottanut koulu- ja päiväkotiruokailussa käyttöön palautelaitteita, joiden hymiöpainikkeita painamalla lapset voivat antaa palautetta ruoan laadusta.
Laitteilla kysytään "miltä ruoka maistui tänään?" ja...
Sirkka Turkan runoihin pohjaava esitys Järvenpäähän
"Suloiset talvipäivät olivat yhtä jäniksen turkkia" on monitaiteinen esitys, joka yhdistelee lavarunoutta, ambient-jazzia ja teatteria.
Runoilija Sirkka Turkan "Yö aukeaa kuin vilja" -runokokoelmaan (1978)...
Mankalan koulun korjaussuunnitelma etenee
Järvenpään opetus- ja kasvatuslautakunta kokoontui syksyn ensimmäiseen kokoukseensa 28. elokuuta.
Lautakunta teki päätöksiä muun muassa perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta, Mankalan koulun peruskorjauksen hankesuunnitelmasta sekä palvelualueen...
Uudet kerrostalot Pöytäalhoon ja Ainolaan
Hartela on aloittanut kahden uuden kerrostalon rakentamisen Järvenpäässä.
Pöytäalhon kaupunginosaan nousee Asunto Oy Järvenpään Pormestarinkulma. Osoitteeseen Valtuustonkatu 10 rakennettavaan kerrostaloon tulee 34 omistusasuntoa.
Asuntojen koot vaihtelevat...








