Uusi raitiolinja 13 aloittaa elokuussa
Kalasatamasta Pasilaan -raitiotie on valmistunut ja linja 13 aloittaa sillä liikennöinnin 12. elokuuta.
HSL päätti, että linjan liikenne voidaan käynnistää 12. elokuuta saatuaan linjaa liikennöivältä...
Pohjois-Pasilaan kaavoitetaan nyt Keskinen Postipuisto
Aiemmin on kaavoitettu Eteläinen Postipuisto, ja Pohjoinen Postipuisto on rakenteilla.
Pasilan pohjoisosassa sijaitsevan Keskisen Postipuiston suunnittelu alkaa.
Alueelle kaavaillaan koteja noin 3 000 asukkaalle sekä...
Jehovan todistajien suurtapahtuma Helsinkiin
Helsingissä järjestetään Jehovan todistajien kansainvälinen suurtapahtuma, joka tulee näkymään Helsingin katukuvassa reilun viikon ajan 15.–26.6.
Suurtapahtumaan sisältyy Jehovan todistajien erikoiskonventti, kolmipäiväinen seminaari Helsingin Messukeskuksessa, johon...
Helsingin keskuspuiston opasteurakka lähestyy vilkkaimpia reittejä
Mittava hanke käsittää satoja uusia opastetauluja ulkoilijoiden suosimaan virkistyspuistoon.
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara on viime vuodesta alkaen asentanut Keskuspuistoon opastetauluja, jotka helpottavat maastossa liikkumista.
Noin 600...
Pasilan ja Pitäjänmäen välille suunnitellaan pyöräbaana
Helsingin kaupunki laatii parhaillaan yleissuunnitelmaa Pitäjänmäenbaanan linjaukselle.
Pitäjänmäenbaana on pyöräliikenteen pääreitti, joka kulkee junaradan varressa Pasilan asemalta Haagan ja Pitäjänmäen kautta Espoon rajalle.
Parhaillaan laadittavassa Pitäjänmäenbaanan...
Sähköpotkulaudoille parkkipaikat Pasilan ja Ilmalan asemille
Keväästä 2024 lähtien yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen ja polkupyörien pysäköintiä rajoitetaan myös Helsingin keskustan rajoitusalueen ulkopuolella metro- ja juna-asemien ympäristössä.
Pysäköintiuudistus toteutetaan geoaitaamalla eli operaattorien sovelluksiin tulevilla...
Kalasataman raitiotien koeliikenne alkaa
Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen, eli tulevan uuden raitiolinjan 13, rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja raitiotien ajojohtimiin kytkettiin sähköjännite 18. maaliskuuta.
Kalasatamasta Pasilaan -raitiotien käyttöönotossa siirrytään...
Leikkipuisto peruskorjataan Länsi-Pasilassa
Aivan Keskuspuiston reunalla Länsi-Pasilassa sijaitseva leikkipuisto Sanna remontoidaan kaupungin mukaan moderniksi ja luontoteemaiseksi leikkipuistoksi.
Leikkipuisto rajautuu pohjoisessa Keskuspuistoon johtavaan puistokäytävään, lännessä Keskuspuistoon, etelässä Susannanpenkereeseen ja...
Kevätmessut houkutteli yli 58 000 kävijää Itä-Pasilaan
Suomen suurin puutarhanhoidon, mökkeilyn, rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen tapahtumakokonaisuus Kevätmessut veti Messukeskukseen Itä-Pasilaan runsaat 58 000 kevään fiilistelijää.
Yrityksiä Kevätmessuille osallistui nyt 500.
Kevätmessut 2024 järjestettiin...
Itä-Pasilan päiväkoti Kasööri lakkautetaan
Osoitteessa Kasöörinkatu 2 sijaitseva päiväkoti lopetetaan 1. elokuuta 2024 alkaen.
Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti asiasta helmikuussa.
Lautakunta perustelee Itä-Pasilan päiväkoti Kasöörin lakkauttamista rakennuksen tulevalla remontilla...









