Leikkipuisto peruskorjataan Länsi-Pasilassa
Aivan Keskuspuiston reunalla Länsi-Pasilassa sijaitseva leikkipuisto Sanna remontoidaan kaupungin mukaan moderniksi ja luontoteemaiseksi leikkipuistoksi.
Leikkipuisto rajautuu pohjoisessa Keskuspuistoon johtavaan puistokäytävään, lännessä Keskuspuistoon, etelässä Susannanpenkereeseen ja...
Kevätmessut houkutteli yli 58 000 kävijää Itä-Pasilaan
Suomen suurin puutarhanhoidon, mökkeilyn, rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen tapahtumakokonaisuus Kevätmessut veti Messukeskukseen Itä-Pasilaan runsaat 58 000 kevään fiilistelijää.
Yrityksiä Kevätmessuille osallistui nyt 500.
Kevätmessut 2024 järjestettiin...
Stansvikin ravintolatoiminta alkaa jo vappuna
Stansvikin Kartano Oy aikoo aloittaa ravintolatoiminnan kartanossa jo tulevana vappuna, minkä jälkeen ravintolassa pääsee sekä lounastamaan että illastamaan syyskuun loppuun saakka. Lisäksi kartanon venesatamat...
OmaStadissa äänesti lähes 42 000 helsinkiläistä
Jopa 41 962 helsinkiläistä äänesti OmaStadissa lähes 700 ehdotuksen joukosta suosikkinsa.
Äänestysprosentti oli 7,1.
OmaStadin kolmannen kierroksen äänestysvaihe päättyi maanantaina 18. maaliskuuta. Kaupunki toteuttaa 44 äänestyksessä...
Helsinki esittää luonnonsuojelualuetta Fastholmaan
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 18.3. esittää Uudenmaan ELY-keskukselle luonnonsuojelualueiden perustamista Pakilanmetsään ja Fastholmaan.
Fastholma sijaitsee Vanhankaupunginlahden itärannalla Herttoniemen kaupunginosan ja Viikin Vanhankaupunginlahden välissä.
- Suojelun tarkoituksena...
Pääsiäiskokkoja Seurasaareen
Lankalauantaina 30.3.2024 kello 18.30 alkaen Seurasaaren Juhlakentällä roihuavat pääsiäiskokot.
Ensin sytytetään pienempi narrikokko ja myöhemmin varsinainen pääsiäiskokko.
- Lasten toivotaan pukeutuvan kokoille trulleiksi ja he voivat...
Helsinki perustaa työllisyyspalveluliikelaitoksen
Kaupunginvaltuusto on päättänyt perustaa työllisyyspalveluliikelaitoksen.
Työllisyyspalveluliikelaitos huolehtii vuoden 2025 alusta julkisten työvoimapalveluiden tuottamisesta, kaupungin työllisyyden edistämisestä sekä niihin liittyvästä kehittämisestä ja koordinaatiosta Helsingissä.
Liikelaitos tuottaa myös...
Myllypuron terveysaseman laajennushanke etenee
Helsingin kaupunginhallitus on päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle asemakaavan muutosta Myllypuroon.
Kaavaratkaisu koskee Myllypuron keskustassa sijaitsevaa Myllypuron terveysaseman tonttia ja viereisiä alueita.
Kaavamuutos mahdollistaisi sen, että Myllypuron terveys-...
Konalaan kaavoitetaan kaksi uutta kerrostaloa
Helsingin kaupunki on aloittanut asemakaavan muutostyön, joka tähtää kahden uuden viisikerroksisen asuinkerrostalon kaavoittamiseen osoitteeseen Tähkätie 6-8.
Tarkemmin kerrottuna uudet kerrostalot sijoittuisivat Konalantien varteen.
Tonteilla nykyisin olevat...
Tehostetun palveluasumisen yksikkö tulossa Länsi-Pakilaan
Helsingin kaupunginhallitus päätti maaliskuussa varata Länsi-Pakilasta tontin kaupungin asuntotuotantopalvelulle tehostetun palveluasumisen hanketta varten.
Tontti sijaitsee osoitteessa Lähdepolku 5.
Samassa päätöksessä tontteja tehostettuun palveluasumiseen varattiin myös Ylä-Malmilta,...








