Valtuusto hyväksyi Kumpulanmäen kaavamuutoksen

Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Kumpulanmäen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu koskee Kumpulanmäellä sijaitsevaa Helsingin yliopiston kampusaluetta sekä puisto- ja katualueita. Kaavaratkaisu mahdollistaa uuden, toiminnoiltaan monipuolisen...

Uusia julkisia taideteoksia Sompasaareen

Kalasataman eteläpuolelle Sompasaareen on valmistunut kaksi uutta julkista taideteosta. Kuvanveistäjä Pekka Kauhasen "Litistynyt houkka" on sijoitettu Vinsentinaukiolle ja kuvataiteilija Heini Ahon "Ajatuksen huuhtomaa" Sompasaarta kiertäville...

Aleksis Kiven kadun peruskorjaus käynnistyy

Aleksis Kiven kadun peruskorjaus alkaa syyskuussa. Alkuvaiheessa töitä tehdään Aleksis Kiven kadulla välillä Kustaankatu – Kinaporinkatu sekä Fleminginkadulla välillä Satamaradankatu – Aleksis Kiven katu. Peruskorjauksen ensimmäisiä...

Kaupunki pyytää palautetta puistojen ja katujen kunnosta tänä kesänä

Helsingin kaupunki pyytää vastauksia kyselyyn, jonka avulla kerätään tietoa katujen ja puistojen kesäkunnossapidon onnistumisesta vuonna 2024. Karttapohjainen kysely on avoinna 9.9.–22.9., ja siihen vastaaminen vie...

Helsingissä on tuettu ympäristön siivoustalkoita 40 vuotta

Helsingin kaupunki on tukenut kaupunkilaisten roskansiivoustalkoita vuodesta 1984 lähtien. Kaupunkilaiset voivat järjestää omatoimisia talkoita haluamallaan alueella. Siivouskohteena ovat kaupungin yleiset viheralueet, metsät, rannat, tien pientareet...

Uuden tornitalon rakentaminen alkaa Arabianrannassa

Nrep Oy ja Jatke Oy rakentavat uuden asuinkerrostalon kauppakeskus Arabian kulmaan Arabianrantaan. Rakennukseen tulee 188 uutta Juli Living vuokra-asuntoa. Rakentaminen alkaa syyskuussa vanhojen toimitilojen purkamisella....

Raitiolinjan 13 avajaisjuhla sai suuren suosion

Helsingin kantakaupungin uuden raitiolinjan 13 (Nihti-Länsi-Pasila) avajaisia vietettiin suuren suosion saaneessa yleisötapahtumassa Kalasatamassa maanantaina 12. elokuuta kello 15-18. HSL:n ja Kaupunkiliikenne Oy:n jäjestämässä tapahtumassa juhlahumua...

Korkeasaaren uuden sisäänkäynnin rakentaminen on alkanut

Korkeasaaren eläintarhan uuden sisäänkäynnin rakennustyöt ovat alkaneet heinäkuussa. Rakennustyömaa limittyy Kruunusillat-raitiotien työmaan kanssa saaren pohjoisrannalla. Kruunusillat-raitiotien myötä Korkeasaaren pohjoisosa muuttuu julkiseksi katualueeksi, jolloin nykyinen eläintarhan pääsisäänkäynti...

Hanasaaren voimalan uusiokäyttöä visioidaan kaupunkilaisten kanssa

Hanasaaren voimalaitos on kaupunkilaisille tuttu maamerkki itäisessä kantakaupungissa. Energiantuotanto voimalaitoksessa loppui huhtikuussa 2023. Voimalaitosalueella ovat parhaillaan käynnissä Helenin vetäytymiseen liittyvät purkutyöt, jotka kestävät kesään 2025...

Mustikkamaalle rakennetaan ulkoliikuntasali

Mustikkamaalla on alkanut Mustikkamaan liikuntapuiston perusparannusurakka. Urakan ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan ulkoliikuntasali. Myöhemmin uusitaan myös jalkapallokenttä. Ulkoliikuntasaliin tulee yli 20 erilaista laitetta, joilla lihaskuntoa voi harjoittaa...