Espoo järjestää runokilpailun senioreille
Espoon kaupunki järjestää runokilpailun, johon kutsutaan mukaan kaikki 65 vuotta täyttäneet kirjoittajat.
Runokilpailu on osa Katse Espooseen -kokonaisuutta, johon kuuluu kirjan, mediataideteoksen ja podcastin lisäksi...
Pyöräliikenteen uudenlaiset suunnistustaulut tulevat Espooseen
Pyörätiet saavat myös omia paikannimikylttejä.
Espoon kaupunki on käynnistänyt urakan uudenlaisten pyöräilyn suunnistustaulujen asentamiseksi koko kaupungin alueelle.
Pyöräilyn suunnistustaulut ovat uusia liikennemerkkejä, jotka otettiin käyttöön Suomessa...
Kurttilaan rakennetaan uusia pientaloja
Saunalahden naapurissa sijaitsevassa Kurttilassa näkyy pientalorakentamisen elpyminen Espoossa.
Kastelli-talot Oy käynnistää asunto-osakeyhtiömuotoisen erillis- ja paritalokohteen rakennustyöt Espoon Kurttilassa.
Kohteeseen tulee kahdeksan asuntoa.
Yksitasoiset ja puurunkoiset asunnot valmistuvat...
Matinkylän Lifebook-yhteisöteos löysi uuden paikan
Lifebook-yhteisötaideteos joutui lähtemään vanhasta paikastaan kävelysillan purkamisen vuoksi.
Lifebook-yhteisöteos syntyi 10 vuotta sitten kertomaan Matinkylän asukkaiden elämästä ja on nyt katsottavissa Naapuruustalo Matinkylän ulkoseinällä
Tänä kesänä...
& Espoon teatteri sai kulttuurin Suomi-palkinnon
Opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsi & Espoon teatterin Suomi-palkinnon kunniakirjalla tiistaina 21.10. Palkinnoista päätti tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie. & on yksi kymmenestä palkitusta. Palkintoperusteluissa...
Valtuusto hyväksyi uuden Espoo-tarinan: Espoo on lasten ja nuorten pääkaupunki
Uuden Espoo-tarinan eli kaupungin strategian keskeinen painopistealue on lasten ja nuorten mahdollisuuksien ja arjen tukeminen. Muun muassa lukutaidon vahvistaminen ja vahvistuminen ovat asioita, joiden...
Tapiolassa on tapahtumia pyhäinpäivänä
Tuhannet kynttilät valaisevat pyhäinpäivänä lauantaina 1. marraskuuta Espoon hautausmaat ja kirkkojen pihapiirit.
Pyhäinpäivän tapahtumissa voi sytyttää läheisen muistoksi kynttilän, pysähtyä musiikkihetkeen, juoda kupin kuumaa tai...
Intialainen diwali-juhla veti suuryleisön Kivenlahteen
Viime vuonna Leppävarassa järjestetty Espoon Diwali eli Valon juhla siirtyi tänä vuonna Kivenlahteen.
Kivenlahdessa sijaitseva Hybridiarena Hype teki 18. lokakuuta kävijäennätyksensä, kun kaikkiaan noin 12...
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue lupaa jokaiselle omalääkärin
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti hyvinvointialueen toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista sekä hyväksyi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen strategian vuosille 2026–2029.
Aluevaltuuston kokous pidettiin Kokoushotelli Hanasaaressa Espoossa 7....
Järvenperän Aurora sai Ekokompassin
Espoon kaupungin kulttuuritalojen vastuullisuustyö on huomioitu.
Espoon kulttuurikeskukselle, Sellosalille, Lasten kulttuurikeskus Auroralle, Kannusalille ja Näyttelykeskus WeeGeelle on myönnetty Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi-ympäristösertifikaatti hyvin tehdystä ympäristötyöstä.
Lasten kulttuurikeskus...









