Hiihtolomat lähestyvät, ja moni lähtee perheineen laskettelemaan siinä missä jotkut taas puolestaan esimerkiksi etelän lämpöön. Moni meistä matkustaakin ainakin joskus jonnekin kauemmas. Tarjolla on niin valmiita pakettimatkoja Kanarian lämpöön kuin hieman extreme-henkisempää lomaa Kilimanjarolla. Jotkut pakkaavat tavaransa rinkkaan ja vaeltelevat Alpeilla, toiset sukeltavat. Valmiita pakettimatkoja onkin tarjolla miltei kaikkialle. Se sopii joillekin, ja mikäli matkustaa kauemmas, ihan toiseen kulttuuriin, ei ole välttämättä pahasta, mikäli on matkaoppaita ”turvana”. Voisi kuvitella, että Euroopan puolella pärjää vielä melko hyvin suomalaisenkin kulttuurin omaksuneena, mutta ei tarvitse mennä kovinkaan kauas itään EU:n rajalta, kun tavat muuttuvat paljonkin. Tosin kokemuksesta voin sanoa, että itävaltalainen tapa tervehtiä maaseudun puolella kaikkia vastaantulijoita oli jo itsessään melkoinen shokki, kuten myös islantilaisten bussien automaattinen pysähtyminen jokaisen pysäkin kohdalla, vaikka ei huitoisikaan hullun lailla päästäkseen kyytiin.
Koska en ole itse päässyt toistaiseksi kertaakaan Euroopan ulkopuolelle, minun onkin varmasti ollut helppo tuulettaa sitä, etten periaatteellisista syistäkään halua valmiiksi pedattua lomaa. Kun kaipaan kaukomaille, pakkaan matkaseuralaiseni tavoin vain repullisen vaatteita mukaan ja raahaan niitä ympäri vieraita kulmia jalat kivistäen ja olkapäät jomottaen kunnes pääsemme siihen pieneen ja tavalliseen majataloon pienessä kaupungissa suhteellisen lähellä pääkaupunkiseutua. Seuraavana päivänä katsastamme lähialueen, joka sisältää tavallisesti jonkin luonnonpuistomaisen kohteen, ja kolmantena päivänä käymme pääkaupungin läpi ja palaamme kotiin. Turistibussit eivät vie meitä suoraan ketjuhotellin ovien eteen, vaan matka tapahtuu joko väärään suuntaan menevällä bussilla tai taksilla kuskinaan mies, joka joutuu kysymään neuvoja perille pääsemiseen niiltä pienen alppien juurella olevan kylän asukkailta eikä puhu muuta kieltä kuin saksaa, johon vain toisella meistä on jonkinlainen pohja lukion tunneilta noin parikymmentä vuotta aiemmin.
Tällaisissa tilanteissa ei kyllä naurata yhtään ja sitten sitä helposti ajattelee, että pakettimatkoissakin voi olla puolensa. Antaahan se juurikin tämänkaltaisiin pulmatilanteisiin helpotusta, eikä matkaseuralaisen kanssa tarvitse kinata siitä, koetetaanko vielä kolmatta bussia jotta päästään sinne toiselle bussiasemalle – niin, juuri siihen suuntaan menevää bussia, jonka piti alun perinkin viedä oikeaan suuntaan mutta jonka kuljettaja ei ymmärtänyt, minne olimme menossa. Ja että seitsemän kilometrin kävely ei tunnu kovinkaan houkuttelevalta siinä tilanteessa vaikka kotona matkaa suunnitellessa kaikki tuntui mahdolliselta samalla, kun makasi sohvalla jalat kohti taivasta vailla vähäisintäkään puutetta energiasta. Aina näistä tilanteista on kuitenkin selvitty, ja myöhemmin muisteltuna nämä kommellukset ovatkin lähinnä huvittavia.
Kaikesta omatoimimatkoja tukevasta periaattelisuudestani huolimatta en menisikään sanomaan, että on vain yksi ja ainoa tapa matkailla jotta saadaan matkasta mahdollisimman paljon irti. Minä olen missannut jokaiselta matkalta ainakin yhden kuuluisan nähtävyyden, joka epäilemättä kuuluu valmiisiin pakettimatkoihin. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tai paikkaa lomanviettoon – jollekin se on kova pakkanen, toiselle helle. Enkä voi noin vain itse mennä sanomaan, että pakettimatkoja käyttävät missaavat lomasta jotain oleellista. Enhän ole koskaan itse niitä edes kokeillut.
Toivotankin jokaiselle lukijalle mukavaa hiihtolomaa – olipa se loma sitten töissä, kotona tai jossain vähän kauempana tavalla tai toisella!
Iida Rekunen
