Korispiste / Team Factory – Top Pick Oy

Korispiste on koripalloilijoiden erikoisliike, josta saa kaikki lajissa tarvittavat välineet ja varusteet, sekä mm. NBA fanituotteita. Korispisteestä saa paljon myös muihin lajeihin, sekä yleisesti liikkujille mm. tekstiilejä, harjoitusvälineitä, huoltotuotteita, tukia, yms.

Team Factory puolestaa palvelee yrityksiä, yhteisöjä, urheiluseurjoja, yms. tekemällä yhteisön omilla logoilla liikelahjat, työvaatteet, muut tekstiilit, give away tuotteet, peliasut, yms. Eli kaikkia mahdollisia tuotteita halutuilla logoilla eri tarkoituksiin. Myyntinäyttelymme sijaitsee Korispisteen tilojen yhteydessä.

Yritys on perustettu v. 2008 ja Malmilla olemme toimineet jo liki 10 vuotta. Omistajinan allekirjoittanut ja Bryan Mertanen. Meillä molemmilla on vahva koripallotausta ja lajiin liittyvän liikkeen perustaminen oli pitkään tausta-ajatuksissa valmennus ja seuratyöurien aikana. Lisäksemme yrityksessä työskentelee neljä vakinaista ihmistä, sekä muutamia tuntityöntekiköitä. Panostamme voimakkaasti palveluun. Korisväen lisäksi meitä on pikkuhiljaa löytänyt myös muiden lajien harrastajia, sekä myös aivan tavallisia liikkujia.

Meillä on erinomaisia suhteita luotu erityyppisten tuotteiden toimittajiin. Halutuilla logoilla varustettujen tuotteiden osalta olemmekin ottaneen nyt käyttöön myös toisen toiminimen eli Team Factoryn. Haluamme tarjota hyviä hinta-laatu -suhteisia tuotteitamme luonnollisesti muillekin kuin koripalloväelle. Jo aikojen alusta meille alkoi kertyä myös yrityksiä, muita yhteisöjä asiakkaiksemme ja olemme kovasti laajentaneet toimintaamme tähän suuntaan. Ammattitaitoinen ja kokenut myyntihenkilökuntamme osaa löytää tuotteet ja ideat kaikkien tarpeisiin.

Panostamme palveluun, henkilömme on ammattitaitoista ja kokenutta niin Korispisteen, kuin Team Factoryn puolella. Osaamme löytää tuotteet haluamallasi hinta-laatu -suhteella.

Malminkaari 9
00700 Helsinki

www.korispiste.fi / www.teamfactory.fi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.