Joogan ja mindfulnessin kaltaisista, aiemmin vaihtoehtoisista ilmiöistä on tullut osa valtavirtaa Suomessa. Samalla niiden alkuperä ja juuret aasialaisissa uskonnoissa ovat unohtuneet. Esimerkiksi jooga mielletään usein fyysiseksi harjoitteluksi, mutta monille se on myös henkinen harjoite.
Aasialaisperäiset uskonnot muovaavat hitaasti länsimaista kulttuuria. Niiden vaikutteet ovat läsnä Suomessakin, vaikka joskus niitä on vaikea tunnistaa. Itämaiset ideat ja tekniikat ovat saaneet uusia muotoja, mistä kertoo esimerkiksi tietoisen läsnäolon harjoitteiden matka Aasian luostareista länsimaiseen businessvalmennukseen.
Elina Hellqvistin ja Jyri Komulaisen toimittama uutuuskirja Henkisyyttä ja mielenrauhaa tarkastelee näitä ilmiöitä uskontotieteen näkökulmasta, pohtii niiden kristillisiä sovelluksia ja selvittää, kuinka kokemuksellisuus on korostunut yhtenä henkisyyden tuntomerkkinä. Teos peilaa joogaa ja mindfulnessia kristilliseen teologiaan sekä esittelee länsimaisen henkisyyden aatehistoriaa. Samalla se tarjoaa kiinnostavaa tietoa länsimaisen kulttuurihistorian vähemmän tunnetusta, esoteerisesta puolesta.
Uskonnollisuus nykypäivän Suomessa on monitahoinen ilmiö, jota leimaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, itsensä kehittämisen ja kokemuksellisuuden etsintä. Nämä elementit ovat löydettävissä niin Aasiasta lähtöisin olevista perinteistä kuin länsimaisesta kristillisyydestäkin.
”Valtavirtaistuminen on osa laajempaa sosiaalista liikehdintää, jossa terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on tullut näkyväksi osaksi kulutuskulttuuria, mediaympäristöjä sekä erilaisia identiteetin ja sosiaalisen statuksen rakentamistapoja.” Ville Husgafvel
”Länsimaisessa buddhalaisuudessa kyse on ennen muuta meditaatiosta ja osin myös filosofiasta, joka psykologisuudessaan niveltyy mainiosti elämäntaitokirjallisuuden kenttään.” Jyri Komulainen
”Kun yhteiskunta muuttuu aiempaa monimuotoisemmaksi, on yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi olennaisen tärkeää, että pohdimme myös pyhän rajoja: miten suhtaudumme omastamme erottuvaan käsitykseen pyhästä, mitä siitä on mahdollista omaksua osaksi omaa elämää ja mihin pidämme välimatkaa.” Elina Hellqvist
