Astun kadulle ja pian törmään ensimmäiseen masentavaan näkyyn… bussipysäkin lasit makaavat maassa tuusan nuuskana… matka jatkuu ja ohitan kadunvarren roskiksen… joka ei ole edes täyteen sullottu… silti pikaruokapussit ym. lojuvat metrin päässä roskiksen suuaukosta. Eteenpäin… seuraavalla bussipysäkillä ovat noin 200 metrin päässä sijaitsevan marketin ostoskärryt… onko haluttu päästä joko bussipysäkin tai kodin läheisyyteen mukavasti ostosten kanssa käsiä sen kummemmin rasittamatta.
Vastaavien välinpitämättömyydestä ja turhautumisesta kertovien tekemisten listaa voisi nykypäivänä jatkaa rasittavan pitkälle. Puistonpenkit heivataan mereen, parinkymmenen auton pellit ja ikkunat hajoitetaan kertaheitolla, koulut tuikataan tuleen ja niin edelleen. Vuosia sitten joutuivat Audi-merkkisillä autoilla ajavat suoranaisen vihan kohteeksi. Yksi osatekijä oli tietenkin pikkutytön yli ajaneen Audi-kuljettajan pahoittelu siitä ettei mediassa tuotu esille hänen autonsa mallin olleen arvokkaampi ja teholtaan suurempi kuin lehdissä mainittu perusmallinen surmaväline. Tämä harmitti häntä suuresti, mikä kuvastaa jo täydellistä ääripäätä nykyään laajasti esiintyvästä minä- ja mulle kaikki ja heti-ajattelusta.
Voimattomuus masentaa
Mitä ajattelevat mainituilla tavoilla käyttäytyvät? Mistä tämä omavaltaisen oman käden oikeutus ammennetaan? Kyllähän syrjäytymisen aiheuttaman turhautumisen ymmärtää, mutta eivät kai muiden kanssaihmisten arvoja loukkaavat käsittämättömät purkautumiskeinot ole oikeita ratkaisumalleja. Toleranssirajat madaltuvat madaltumistaan ja hirveimmillään johtavat henkirikoksiin, jopa omassa perhepiirissä. Tilastot kertovat todella karua kieltä viimemainitulta alueelta.
Yritetään parantaa tilannetta omalla esimerkillä
Kaikkea toivoa ei kannata heittää. Pienin jokapäiväisin elein voimme osaltamme purkaa omaa edellä mainittujen kielteisten käyttäytymismallien aiheuttamaa turhautumisen tunnetta, kun tunnemme olevamme voimattomia niiden kitkemisessä. Ajoin sohjoisena päivänä Eteläistä Rautatiekatua liikennevaloihin pysähtyen. Iäkäs naishenkilö taisteli rollaattorinsa kanssa suojatien viimeistä osuutta lumeen juuttuneena. Hänet ohitti naishenkilö oletettavasti teini-ikäisen poikansa kanssa. Avasin auton ikkunan ja huusin heille että auttaisivat rollaattorilla liikkuvaa. He kääntyivätkin takaisin ja menivät auttamaan. Mikseivät he voineet alun perinkin toimia kun olivat nähneet ikäihmisen ahdingon? No, he joka tapauksessa toimivat ja saivat sekä itselleen, autetulle ja minulle hyvän mielen.
Suomalaiset ovat onneksi yhä enenevässä määrin alkaneet halailla toisiaan tervehtiessään ja antaessaan henkistä tukeaan kanssaihmisilleen. Se on hienoa ja erittäin toivottavaa käytöstä. Se ei myöskään maksa mitään eikä maksa hymykään, jota totta totisesti voisi viljellä huomattavasti enemmän. Kohtelias oven avaaminen tai oven avaamisesta kiittäminen, tervehtiminen, reipas (ei ”oho!”) pahoittelu kun sattuu vaikkapa vain vahingossa tönäisemään toista ja kaiken kaikkiaan kanssaihmisten huomioiminen ovat esimerkkejä hyvän käytöksen peruselementeistä.
Jos näet että naapurillasi on vaikeuksia käydä kaupassa liikkumisvaikeuksien takia tarjoudu silloin tällöin kuljettamaan hänet autollasi kauppaan ja takaisin. Tämä on sitä kolmannen sektorin käytännön toimintaa, jonka voi hetkessä omalla päätöksellä toteuttaa. Voimme ”taistella” negatiivisia ilmiöitä vastaan omalla positiivisella, ihmismyönteisellä tavalla. Se ei ole vaikeaa vaan luontevaa.
Kauko Vanajas
