Suomen muinaiset tulivuoret
Geologit Jussi S. Heinonen ja Elina Lehtonen ottavat Suomen muinaiset tulivuoret -teoksessaan lukijan mukaan ennennäkemättömälle matkalle Suomen kansallispuistoihin, kallioille ja metsiin. Luonnossa liikkuessaan he etsivät todisteita muinaisista tulivuorista, merialtaista, vuoristoista, ilmastoista ja elämästä eri puolilla Suomea miljoonia ja jopa miljardeja vuosia sitten.
”Matala meri, kukoistavia levämattoja ja ajoittaisia tulivuorenpurkauksia. Sellainen oli Länsi-Lapin maisema reilut kaksi miljardia vuotta sitten”, Jussi S. Heinonen ja Elina Lehtonen kertovat Suomen muinaiset tulivuoret -uutuuskirjassaan. Kainuun metsistä löytyy todisteita laavavirroista, jotka olivat niin kuumia, että ne hohtivat valkoisina ja virtasivat kuin kosket. Noin 600 miljoonaa vuotta sitten nopeasti etenevät tulivuorenpurkaukset sylkivät timantteja nykyisen Pohjois-Savon alueella. Puhutaanko nyt todella Suomesta? Laavavirrat ovat aikaa sitten ehtyneet, ja rantakalliot sekä tuttujen metsien jyrkänteet seisovat hiljaisina. Silti kotoisesta kallioperästämme ovat yhä luettavissa maapallon historian monet käänteet. Jos osaa katsoa, voi nähdä merkkejä tapahtumista jopa miljardien vuosien takaa varhaisilta mantereilta.
Suomen muinaiset tulivuoret -teoksessa Heinonen ja Lehtonen vievät hämmästyttävälle retkelle eri puolille maata ihmettelemään tulivuorenpurkauksia, jääkausia ja muita geologisia tapahtumia sekä kiviaineksessa nykyään piileskelevää elämää. Matkalla tutuksi tulevat muun muassa Kolin seudun valkeat kvartsihiekat, mikrobiyhdyskuntien tornitalot Länsi-Lapissa, Etelä-Suomen tulivuorikaarten jäljet ja valtava tulivuori Kaakkois-Suomessa. Tulivuorista peräisin olevia kerrostumia voi säilyä miljardejakin vuosia, jos ne ehtivät hautautua ja työntyä kuoren syvyyksiin suojaan rapautumiselta ja eroosiolta. ”Eräässä kalliossa näkyy ohuita ja jatkuvia raitoja. Nämä ovat juuri niitä pystyyn kääntyneiden kerrosten poikkileikkauksia. Osa sedimenttikerroksista koostuu vulkaanisesta aineksesta, jota on kerrostunut meren pohjaan. Tällaista hyvin hienojakoista purkausainesta kutsutaan myös tulivuoren tuhkaksi. Kerroksissa voi olla tuhkaa lukuisista eri tulivuorista”, kuvailevat kirjoittajat havaintoaan Tampereen seudulta.
Kirja antaa luonnossa liikkumiseen aivan uudenlaista lumoa, sillä sen avulla voi oppia havainnoimaan muinaisten tulivuoriemme kallioihin jättämiä jälkiä ja ymmärtämään moninaisten geologisten muodostumien syntyä. ”Dinosaurukset olivat kukoistuksensa aikana valloittaneet kaikki mantereet. Tuolloin liitukauden lopulla niitä tallusteli hyvin todennäköisesti myös Suomen maankamaralla, vaikka niiden fossiilien säilymiselle ei ollutkaan täällä otollisia olosuhteita. Monilla dinosauruksilla oli hyvä näköaisti. Voi kuvitella, että taivaalla näkyvä valopallo sai ne valpastumaan. Valoilmiötä seurasi valtava törmäys, jonka jälkeisessä tulimyrskyssä, kivisateessa ja satoja metrejä sekunnissa puhaltaneessa tuulessa monet dinosaurukset ja muut eläimet kuolivat äkillisesti. Samalla syntyivät Lappajärven törmäyskraatteri, siihen kuuluva Lakeaharju ja Suomen kallioperän mahdollisesti nuorimmat kivisulat.”
Kirjoittajat: Jussi S. Heinonen, FT, on tutkimusjohtaja Åbo Akademissa ja petrologian dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen tutkimuksensa ovat keskittyneet epätavallisen laajoihin laavapurkauksiin ja muihin magmaattisiin ilmiöihin. Elina Lehtonen, FT, on tutkija ja projektisuunnittelija Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut esimerkiksi Suomen kallioperän kehitystä ja geologian termistöä.
