Kansakunnan ajatuksiin oli juurtunut käsitys härkien vetämien vankkureiden kyydissä etanan vauhdilla tapahtuvasta matkasta mantereen poikki. Toinen mielikuva kertoi hurjasta ja koko kehon runtelevasta postivaunukyydistä. Tuossa tilanteessa tuntui uusi mahdollisuus tuon matkan taittamisesta kahdeksassa päivässä suorastaan juovuttavalta ajatukselta.
Kun valtava urakka, jossa radanrakentajat lähestyivät toisiaan sekä idästä että lännestä saatiin päätökseen Promontoryssa, Utahissa, toukokuussa 1869, alkoivat junat kulkea aikataulujen mukaan välittömästi. Toinen juna kulki Omahasta länteen ja toinen itäänpäin Sacramentosta.
Matka, joka oli koettava
Rikkaille, ja niille jotka pitivät matkustamisesta ja seikkailuista, linjan avaaminen rannikolta rannikolle oli ilouutinen. Saihan matkalla kattavan kuvan mahtavasta valtiosta. Tuon matkan taittaminen toi ”sulan hattuun” ja se oli joillekin tavallaan statussymboli. Sitäpaitsi verrattuna tätä junamatkaa esim. lomaan Euroopassa oli se hinnaltaan suorastaan halpa. Se oli suuri seikkailu, jonka reitti kulki seuraavasti.
Matka alkoi Atlantilta edeten Omahaan, josta jatkettiin eri yhtiön, Union Pacificin junalla Sacramentoon ja sieltä edelleen höyrylaivalla San Franciscoon. Tämä matka maksoi 173 dollaria. Mikäli matkustusmukavuuteen haluttiin lisätä makuuvaunupalvelu, maksoi se lisää 2 dollaria yöltä.
Ultraluksusta raiteilla kerran viikossa
Kerran viikossa lähti matkaan juna nimeltä Pacific Hotel Express. Kun maksoi 4 dollaria lisää per päivä pääsi nauttimaan täydestä ylläpidosta nauttien kaikki ateriat junassa tarvitsematta tankata masuaan täyteen radanvarren ravintoloissa. Kun vuonna 1885 kolme suurinta rautatieyhtiötä, Southern Pacific, Northern Pacific ja Athison, Topeka & Santa Fe olivat saaneet ratatyönsä valmiiksi, saattoi matkustaa Missisippin laaksosta myös pohjois- eteläsuunnassa kaikkiin Ison valtameren rannalla oleviin osavaltioihin.
Kun tasangot asutettiin 1870- ja 1880 luvulla, eivät matkustajat enää olletkaan pelkästään idästä tai Kaliforniasta tulevia huvimatkalaisia vaan radanvarren asukkaita, jotka tekivät lyhyitäkin hyötymatkoja. Karjapaimenia, metsästäjiä, hurjannäköisiä mainareita matkalla uusille kaivauksille, tilallisia matkalla ostamaan tarvikkeita markkinapaikoista, opettajia tai matkaedustajia, joilla ei edes olisi ollut varaa tai tarvettakaan luksukseen, näitä olivat tavalliset matkustajat.
Luksusvaunuistaan saattoivat varakkaat tuntea harvinaisen kosketuksen tavalliseen työtätekevään kansaan. Tämä kansa makoili päällystämättömillä penkeillä riittämättömästi lämmitetyissä vaunuissa. Eräs turhantarkka äverikkö kirjoittikin seuraavasti:
”He eivät ole todellakaan elegantteja….. vaan päinvastoin partaisia ja viiksekkäitä yksilöitä, jotka ovat pukeutuneet resuisiin vaatteisiin, kantaen likaisia nyyttejä ja revolverinsa he ovat tunkeneet vyön ja housun väliin.”
Mutta jopa luksukseen koteloituneet matkustajat joutuivat kärsimään määrätyistä epämukavuuksista. Eräs tällainen epäkohta oli lännen tasankojen läpitunkeva pöly. Ladyjä neuvottiin pitämään väljiä pellavaisia takkeja pukujensa päällä suojatessaan itseään pölyltä. Silloin tällöin huvittelunhaluiset cowboyt tai lainsuojattomat tunkeutuivat luksuspuolen vaunuihin pitämään hauskaa ampuen huvikseen muutaman rullallisen ilmaan saadakseen aikaan paniikkia kihojen joukossa. Yleensä ei henki ollut niinkään vaarassa kuin lompakko, korttihaiden joukkioiden vallatessa salonkivaunut. Siellä he harjoittivat ammattiaan kynien väkeä putipuhtaaksi.
Eräs paikka, jossa rikkaiden oli pakko kohdata lyhyen matkan kulkijat olivat radanvarren ruokapaikat, joissa yritettiin saada jotain suuhunpantavaa ennen ravintolavaunujen pysyvää mukaantuloa matkantekoon. Niissä vallitsi kauhea meteli kun keikari ja mainari, seurapiirirouva ja karjapaimen tuuppivat toisiaan taistellen huomiosta. Tuo huomio pyrittiin saamaan palvelua tarjoavilta ja jos oli onnekas – hyvin onnekas – saattoi saada kupin haaaleaa kahvia tai annoksen riittämättömästi kypsennettyä lihaa, jonka alkuperä oli arveluttavaa laatua.
Kauko Vanajas kääntänyt kirjasta Story of the GREAT AMERICAN WEST
