Eurooppalainen Helsinki

Matti Klingen uutuuskirja vie lukijan aikamatkalle 1800-luvun eurooppalaiseen Helsinkiin


Arvostettu historioitsija, emeritusprofessori Matti Klinge kertoo uutuuskirjassaan Helsingin vaiheista mannereurooppalaiseksi pääkaupungiksi. Eurooppalainen Helsinki kattaa kaupungin vaiheet vuosilta 1860–1914, Senaatintorin ja Nikolainkirkon monumentaalisesta Helsingistä teollistuvaan pääkaupunkiin itsenäistymisen kynnyksellä.

Helsinki nimettiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812, ja sitä alettiin nopeasti rakentaa valtion, kaupan, merenkulun ja teollisuuden keskukseksi. Vaurastumisen vuosisadan vaikutukset näkyvät kaupungissa, joka sai kasvaessaan runsaasti mannereurooppalaisia piirteitä.

Aivan uudenlaista kaupunkihistoriaa edustavassa uutuuskirjassaan Klinge kuvailee ajan sosiaalista kulttuuria tarkkanäköisesti ja eloisasti. Eurooppalaisen Helsingin tunnus oli Esplanadin puistokatu, josta kehittyi pariisilaistyylinen ravintoloiden ja kukkaistutusten reunustama bulevardi. Siellä käytiin näyttäytymässä, puhumassa politiikkaa ja viettämässä aikaa. “Uudeksi elementiksi vakiintui meilläkin yleinen käveleminen, promeneerailu. Ajan karikatyyreissä ja pakinoissa muodostui standardityypiksi nuorehko porvarispariskunta lapsineen ja jopa koirineen sunnuntaikävelyllä”, Klinge kirjoittaa.

Eurooppalainen Helsinki on yhtäältä kiehtova aikamatka 1800-luvun Helsinkiin. Klinge suhteuttaa kaupungin kehityksen ajan poliittiseen ilmapiiriin ja Suomen historiaan laajemminkin. Toisaalta teos toimii myös taustoittavana kaupunkioppaana monumentaaliseen keskustaan ja kansakuntamme ikonisiin rakennuksiin.

“Vuoden 1906 äänioikeus- ja valtiopäiväreformi teki vain vähän toistakymmentä vuotta vanhasta Säätytalosta vanhanaikaisen. [–] Uutta Eduskuntataloa ryhdyttiin heti suunnittelemaan. Tärkeänä tekijänä oli kysymys itse parlamentin merkityksestä ja vallasta. Suomalainen liberalistinen linja tulkitsi Aleksanteri I:n Porvoon maapäivillä ennen Haminan rauhantekoa antaman yleisen lupauksen lainsäädännön pysymisestä ennallaan sitovaksi myös Kustaa III:n aikaisten perustuslakien osalta. Venäläiseltä kannalta Suomen säädyillä oli oikeus kokoontua valtiopäiville käsittelemään monarkin sille esittämiä uudistuksia, mutta perimmältään eduskunnalla oli vain neuvoa-antava valta. Suomessa ilmennyt poliittinen levottomuus ja myös uudenlainen Venäjän-vastaisuus eivät motivoineet eduskunnan aseman symbolista korostamista. Uutta komeaa Eduskuntataloa ei siis ryhdytty rakentamaan minnekään”, kuvaa Klinge Eduskuntatalon rakentamisen historiaa ja Eliel Saarisen suunnitelman hyllyttämistä.

Kirjan ainutlaatuinen kuvitus on koostettu muun muassa Klingen omista, laajoista kokoelmista.