Järvenpään taidemuseon uusi näyttely kerää kiitosta

Eero Järnefelt, Naisen muotokuva, 1898, öljy.

Vuoden 2017 marraskuussa tulee kuluneeksi 120 vuotta taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin ja hänen aviomiehensä Juhani Ahon muutosta Tuusulanjärven rannalle. Samalla hetkellä he tulivat perustaneeksi Tuusulanjärven taiteilijayhteisön, jonka jäsenet edelleenkin ovat vahvasti osa kansallista kuvastoamme. Järvenpään taidemuseo huomioi merkkivuoden Säädytön yhteiskunta -näyttelyllä, joka esittelee suomalaisen sääty-yhteiskunnan murtumista ja sosiaalisen liikkuvuuden, sekä tasa-arvoisuuden ihannetta taiteilijayhteisön jäsenten kautta.

– Näyttely on ollut auki vasta muutaman päivän, mutta olemme saaneet asiakkailta hyvää palautetta. Näyttelyn kaksimerkityksinen otsikko on hauskasti herättänyt ajatuksia ja keskustelua. Lisäksi paikallista yleisöä on myös kiinnostanut taiteilijayhteisön naapureista kertovat näyttelyosiot- kuten Vanhankylän ja Järvenpään kartanon valokuvat, Hanna Nikander Järvenpään taidemuseosta kertoo.

Suomalaisille hieman yli sata vuotta vanha yksikamarinen eduskunta on itsestäänselvyys, josta harva on valmis tinkimään. Harva kuitenkaan muistaa että ennen vuotta 1906 Suomi oli jakautunut vahvasti neljään säätyyn: aatelistoon, papistoon, porvaristoon ja talonpoikiin. Mihin säätyihin taiteilijayhteisön taiteilijat kuuluivat, millaisia teoksia he tekivät, nouseeko niissä esiin tasa-arvoisuuden ihanne (veivätkö sitä eteenpäin teostensa kautta) ja pyrkivätkö he tavoittelemaan ihannettaan.

Järvenpään taidemuseo on avoinna loka-huhtikuussa ke-su klo 10-17.  Yleisöopastuksia järjestetään sunnuntaisin klo 13, ellei museolla järjestetä muuta tapahtumaa samanaikaisesti.

Säädytön yhteiskunta -näyttely on avoinna 31.1.2018 saakka.

Millaista oli lapsuutesi 1970-luvulla?

Järvenpään taidemuseo kokoaa myös tarinoita lapsuudesta 1970-luvulta. He haluavat kuulla erilaisia kokemuksia silloin lapsuutta viettäneiltä. Näistä tarinoista tehdään toimintapaketin esikouluikäisille. Päiväkodin lapsille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus kurkistaa leikin kautta, millainen oli lapsen maailma 1970-luvun Suomessa. Kyselyyn voi vastata jarvenpaa.fi-verkkosivuilla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.