VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT

Eläkkeelle siirtyminen myöhentyi selvästi

Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan suomalaiset jäivät työeläkkeelle viime vuonna keskimäärin 61,5-vuotiaana, runsaat kaksi kuukautta myöhemmin kuin vuonna 2018. Vanhuuseläkkeelle siirtyi 44 500 henkilöä, lähes 10...

Espoolaistentalolla on pitkä taival edessään

Espoon keskuksen jättimäiseen kaupunkiuudistukseen olennaisesti kuuluva Espoonlaistentalo ei ole toteutumassa vielä moneen vuoteen. Hanke nytkähti yhden askelen eteenpäin helmikuussa 2020 kun Espoon kaupunginhallitus hyväksyi Espoolaistentalon...

Arabianrannan ainoa kioski lopetetaan

Arabianrannassa sijaitsevassa kauppakeskus Arabiassa tehdään isoja uudistuksia. Kauppakeskuksen yksityisomisteinen kioski lakkautetaan. Monien asiakkaiden arvostama kioski on ollut Arabianrannan kaupunginosan ainoa, ja R-kioskeihin kuulumattomat kioskit ovat...

Vertailu: Järvenpää Suomen neljänneksi vähähiilisin

Järvenpää on neljännellä sijalla Suomen ympäristökeskuksen julkistamassa vertailussa, joka koskee Suomen kaikkien kuntien kasvihuonekaasupäästöjä. Sijoitus tarkoittaa, että Järvenpäässä on Suomen neljänneksi pienimmät päästöt asukasta kohti,...

Hämeentien saneeraus Arabianrantaan

Arabianrannan ja Toukolan rajalle Hämeentielle on luvassa taas katutöitä lähivuosina. Hämeentiellä parannetaan jalankulun ja pyöräilyn edellytyksiä Kustaa Vaasan tien ja Annalantien välillä. Kadun jalankulku ja...

Itä-Pasila menettää Eläketurvakeskuksen

Osoitteessa Kirjurinkatu 3 sijaitsee Itä-Pasilan tunnetuimpiin ja vanhimpiin lukeutuva tornitalo. Tornitalo on menettämässä merkittävän toimijan sillä valtakunnallinen Eläketurvakeskus pääkonttoreineen lähtee rakennuksesta muuttaakseen Kalasatamaan vuoden...

Tänne sillan uumeniin puuhataan koripallokenttää!

Hämeentien sillan alle Arabianrannan ja Hermannin rajamailla rakennetaan koripallokenttä. Sillan alapuolella on nykyisin nuorten skeittipaikka. Helsingin kaupunki käyttää alueesta nimeä Hämeentien skeittipuisto, Googlen karttapalvelussa nimenä...

Roihuttarien 2020-joukkue on valmis

Roihun naisten ykköspesisjoukkueen talviharjoittelu on sujunut mallikkaasti. Viime syksynä monen pitkäaikaisen pelaajan tehtyä ratkaisu laittaa räpylä naulaan on talven try out -ajan ilahduttavan monella...

Megaspektaakkeli avaa Olympiastadionin elokuussa 2020

Olympiastadionin perusparannuksen ja uudistushankkeen alkupaukku suoritettiin keväällä 2016. Yleisö pääsee ihmettelemään neljä vuotta kestäneen jättiurakan lopputulosta ensi elokuusta alkaen. Töölössä sijaitseva Helsingin Olympiastadion avaa porttinsa...

Munkkivuori uuden televisiosarjan nimeksi

Fiktiivinen televisiosarja saa nimekseen Munkkivuori. Ennakkotietojen mukaan jännityssarja kertoo yhden kesän hirvittävät tapahtumat lasten silmin. Sarjan kuvaukset alkavat toukokuussa 2020 ja sarja saa ensi-iltansa...