Sanna Saarijärvi ja Miia Nuutila Lumosalissa 3.11.

0
Vanhat bestikset kohtaavat lentokentällä yllättäen vuosien jälkeen. Tavatessaan heillä molemmilla on ennakkoluuloja ja kaunoja toisiaan kohtaan. Lentoihin on puolitoista tuntia aikaa. Naiset päätyvät lentokentän baariin vaihtamaan kuulumisiaan ja muistelemaan menneitä. Kuohuviinipullon huvetessa suojaukset murtuvat...

Teatterikorkeakoulu voitaisiin lomauttaa

0
Loikkauksia. Kokoomuksesta kolme poliitikkoa on siirtynyt kesken toimikautensa lääkealan suuryritysten palvelukseen. He eivät ole rikkoneet sääntöjä, mutta silti aiheesta on nostettu suuri häly. Nuorten asiantuntijoiden olisi pitänyt pysyä lestissään ja jäädä odottelemaan seuraavia vaaleja, joissa...

ToPo:lle viime sekunnin voitto

0
Torpan Pojat ei olisi voinut tehdä komeampaa paluuta koripalloilun valtakunnan sarjoihin ja kotisaliinsa. HBA Märsky kaatui divarin (A) viimeisen sekunnin korilla 88-86 (41-44). Munkkiniemen Yhteiskoulun neljäsataapäinen yleisö repesi villeihin tuuletuksiin. Erittäin hyvätasoinen ottelu sujui hienokseltaan...

Lidl Citycenteriin Anttilan tilalle

0
Saksalainen Lidl tulee Citycenterin ruokakauppiaaksi. Suurin odotuksin avattu Citycenter on kokenut kovia aukeamisensa jälkeen. Suuret suunnitelmat muodin ja trendiravintoloiden keskittymästä ovat muuttumassa arkitodellisuudeksi. Anttilan konkurssi jätti isoja ja vaikeasti vuokrattavia tiloja tyhjiksi ja nyt...

Skoolataan herra kreiville!

0
Muun muassa tenori Jyrki Anttila nousee Järvenpää-talon lavalle operettigaalassa parin viikon kuluttua. Silloin luvassa on kuudesta eri operetista koottu esitys, jonka sitoo yhteen käsikirjoitetut repliikit. -Olemme kuunnelleet Saksassa toteutettuja operettigaalakonsertteja, jotka ovat näyttäneet ja kuulostaneet todella...

Itäkeskuksen uimahallissa koko perheen suuri EasySport-vesiliikuntapäivä 16.10.

0
Itäkeskuksen uimahallin (Olavinlinnantie 6) EasySport-vesiliikuntapäivä ottaa pienen varaslähdön syyslomalle sunnuntaina 16. lokakuuta kello 13.00–16.00. Koko perheen tapahtumassa on kahmalokaupalla vetistä tekemistä. Tarjolla on muun muassa sup-lautailua, sukellusta, perheliikuntaa ja kuntosaliopastusta. Vesiliikuntapäivän kookkaana vetonaulana on jännä,...

ToPo – HBA ennakko

0
Nuoret tähdet testaavat ToPo:n lauantaina Torpan Poikien nuori miesjoukkue muuttuu vastustajaan verrattuna kokeneeksi yhdistelmäksi, kun ensimmäiseen ykkösdivarin (A) kotiotteluun vastaan asettuu HBA Märskyn junioriyhdistelmä. Ottelu pelataan lauantaina kello 18 alkaen Munkkinemen Yhteiskoululla. Vaikka kokemuksessa on...

Haukkoja veikataan kakkosen voittajaksi, KJT M voi yllättää

0
Työporukoiden ja puulaakipelaajien lisäksi vedonlyöntitoimistot tekevät tiiviisti omia listojaan jääkiekon II-divisioonan menestyjistä. Tämän hetken asettelussa kolme joukkuetta on Etelälohkossa muiden edellä: Haukat Järvenpäästä, Kauniaisten GrIFK ja Hyvinkään H.K.H. - Grani on aloittanut kliinisesti neljällä varsin...

Jari Tervo vierailee Keravan kirjastossa 13.10.

0
Kirjailija Jari Tervo saapuu Ylen kirjallisuustoimittaja Seppo Puttosen vieraaksi torstaina 13.10. klo 18 Keravan kaupunginkirjastoon. Tervon uusin teos Matriarkka on keskustelun aiheena. Pentinkulma-saliin on vapaa pääsy. Matriarkka kertoo inkeriläisen suvun vaiheista 1600-luvulta nykypäiviin. Se...

Kari Alosen uusin valoteos valmistui Laajasaloon

0
Kruunuvuorenrantaan rakennettavan asuinalueen keskeisenä yleisilmeen kohottajana on valotaide. Osaltaan tähän tarpeeseen vastaa jyväskyläläisen kuvanveistäjä Kari Alosen juuri valmistunut teos " Valon virta". Teoksen suunnittelutyö käynnistyi keväällä 2014. YIT:n tilaama Borgströminmäkeen nouseva teoskokonaisuus on 50 metriä pitkä. Teos on...