Vuosaaren kirjasto uudistuu kesän aikana

Vuosaaren kirjasto sijaitsee vuonna 2001 valmistuneessa Vuotalossa. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Vuosaaren kirjastossa tehdään kesän aikana lattiaremontti ja tilamuutoksia.

Remontin aikana 2.6.–15.8.2025 kirjasto palvelee pop up -tilassa Vuotalon 2. kerroksen musiikkiluokassa. Lasten kirjastoauto Skidi pysähtyy Vuotalon pihalla kesällä kuutena maanantaina ja täydentää näin Vuosaaren kirjastopalveluita.

Kaupunki perustelee Vuosaaren kirjaston uudistusta sillä, että vuonna 2001 valmistunut kirjasto ei enää täysin vastaa Vuosaaren kasvavan väestön tarpeita.

Kirjaston asiakkaat ovat saaneet vaikuttaa uudistuvaan kirjastoon vastaamalla kyselyyn.

Remontissa otetaan huomioon toiveita ja tarpeita, ja muun muassa nuoret tullaan huomioimaan entistä paremmin uudistuvassa kirjastossa. 

– Haluamme päivittää tiloja ja toimintoja vastaamaan entistä paremmin asukkaiden asioimista ja viihtymistä kirjastossamme. Tilamuutoksen tavoitteena on myös tilojen selkiyttäminen sekä värien ja mukavuuden lisääminen sisustusratkaisuilla asiakkaidemme toiveiden mukaisesti, kertoo Vuosaaren kirjaston johtaja Heli Kolehmainen tiedotteessa.

Remontoidut kirjastotilat avautuvat yleisölle rajatuin palveluin 18. elokuuta lähtien.

Normaaleihin palveluihin uudistetuissa tiloissa palataan 1. syyskuuta alkaen.

Remontin suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Heikkinen-Komonen Oy:stä arkkitehti Markku Puumala, joka on yhdessä arkkitehti Mikko Heikkisen kanssa suunnitellut Vuotalon. Nyt toteutuva remontti on talon ensimmäinen laajempi korjaus. 

Pop up -tilassa on tarjolla rajallinen valikoima kirjallisuutta eri kielillä sekä sanoma- ja aikakauslehtiä. 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.