Leikkipuisto Ruoholahti uudistui tietokoneaiheiseksi teemapuistoksi

Leikkialueen kohokohta ovat värikkäät ja teemalliset erikoisleikkivälineet. Kuva: Roni Rekomaa

Jätkäsaaren Laivapojankadulle on avautunut Helsingin ensimmäinen teemaleikkipuisto, kun vanha leikkipuisto Ruoholahti sai peruskorjauksessa uudet tietokoneteemaiset leikkivälineet.

Uudistetun puiston avajaisia vietettiin tiistaina 1. lokakuuta.

Helsingin kaupunki on suunnitellut ja toteuttanut teemaleikkipuiston yhdessä lastenkirjailija Linda Liukkaan ja maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy:n kanssa.

Se on tiettävästi maailman ensimmäinen tietokoneteemainen leikkipuisto. Puistossa lapset pääsevät tutustumaan tietokoneiden ja ohjelmoinnin maailmaan, ja voivat esimerkiksi opetella kirjoittamaan nimensä binääriluvuin.

Leikkialueen kohokohta ovat värikkäät ja teemalliset erikoisleikkivälineet, jotka on valmistanut palkittu leikkivälinevalmistaja Monstrum. Kohde on heidän ensimmäinen Suomessa.

Jätkäsaari-Ruoholahden tietokoneteemaisessa leikkipuistossa lapsia odottavat muun muassa värikäs tietokonetorni, näppäimistöportaat sekä pelikoneohjaimen muotoinen hiekkalaatikko.

Leikkipuisto Ruoholahden peruskorjauksessa on uusittu myös puiston istutukset sekä puiston aitaukset ja valaistus.

Lapsia leikkimässä tietokonetornissa. Kuva: Roni Rekomaa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.