Vaarallisia jätteitä käsittelevä voimalaitos Vantaalle

Vantaan jätevoimala on Vantaalla 17. syyskuuta 2014 käyttöönotettu jätteenkäsittelylaitos, jota operoi Vantaan Energia. Kyseessä on Suomen suurin jätevoimala, jonka rakennuskustannukset olivat 300 miljoonaa euroa. Parhaillaan jätevoimalaa laajennetaan uudella laitosyksiköllä, joka hyödyntää pääosin teollisuudesta peräisin olevaa jätepolttoainetta. Uutta yksikköä on rakennettu kesäkuusta lähtien ja aikataulun mukainen valmistumisaika on elokuussa 2021.

“Vuodesta 2022 alkaen Vantaalla hyödynnetään energiantuotannossa kotitalouksien sekajätteen lisäksi kaupan ja teollisuuden jätettä. Jätevoimalan laajennushanke on merkittävä hanke Vantaan Energialle, sillä se on yksi fossiilittoman energiantuotannon mahdollistajista jo vuonna 2026”, kertoo Vantaan Energian toimitusjohtaja Jukka Toivonen.

Uusi terminen voimalaitos tulossa vuonna 2024

Vantaan Energia suunnittelee myös rakentavansa kotitalouksien ja teollisuuden tavallisimpia vaarallisia jätteitä termisesti käsittelevän voimalaitoksen, jossa syntyvä
lämpöenergia hyödynnetään energiantuotantoon. Tälläisiä jätteitä ovat esimerkiksi maalit, lakat tai öljyiset materiaalit. Hanke keskittyy jätteisiin, jotka
syntyvät pääsääntöisesti Etelä-Suomen alueella ja jotka vaativat korkean lämpötilan käsittelyä. Uuden voimalaitoksen sijoituspaikaksi on valikoitunut Vantaan
Energian jätevoimalan tontti Porvoonväylän ja Kehä III:n liittymän koillispuolella Långmossebergenissä.

Hankkeessa rakennetaan uusi voimalaitos. Suunniteltu jätteenkäsittelymäärä on noin 45 000 tonnia vuodessa. Tällä jätemäärällä voidaan tuottaa kaukolämpöä
150 GWh, eli noin 9 % Vantaan Energian kaukolämmön vuosituotannosta. Hankkeesta vastaa Vantaan Energia Oy, joka on yksi Suomen suurimmista
kaupunkienergiayhtiöistä. Hanke on keskeisessä roolissa Vantaan Energian tavoitteessa luopua fossiilista polttoaineista vuonna 2026. Lisäksi hanke
vahvistaa kiertotalouden roolia energiantuotannossa ja mahdollistaa edullisen lämmön hinnoittelun myös tulevaisuudessa.

Hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan

Hankkeen YVA-menettely käynnistyi elokuussa 2020, kun YVA-ohjelma jätettiin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Tässä ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa esitetään tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista, suunnittelun aikataulusta, suunnitelma siitä, mitä ympäristövaikutuksia tämän
menettelyn yhteydessä selvitetään ja miten selvitykset tehdään sekä suunnitelma osallistumisen ja tiedottamisen järjestämisestä.

Ympäristövaikutusten arvioinnin laatimisesta vastaa konsulttityönä AFRY Finland Oy. Yhteysviranomaisena YVA-menettelyssä toimii Uudenmaan ELY-keskus.

Hankkeen toteutusaikataulu

Hanke on syyskuussa 2020 esisuunnitteluvaiheessa. Alustavan aikataulun mukaan uuden voimalaitoksen rakentaminen ajoittuisi vuosille 2021-2024