Kaikki kolme Ykköstä pelaavaa joukkuetta, Helsingin IFK, Gnistan, ja Käpylän Pallo, ovat helsinkiläisiä seuroja. Ainoastaan Gnistan pelasi viime kaudella Ykköstä, kun taas HIFK putosi Veikkausliigasta ja KäPa nousi Kakkosesta. Jokainen joukkue on tällä kaudella kiinnostavassa asemassa, vaikka jokainen lähtee myös eri lähtökohdista liikkeelle.
Kiinnostavin kokonaisuus löytyy varmasti HIFK:n suunnalta. Seitsemän Suomen mestaruutta voittanut seura omaa rikkaan historian ja kenties maan äänekkäimmät kannattajat, jotka ovat herättäneet valtakunnallista huomiota etenkin loppuunmyydyissä Stadin Derbyissä HJK:ta vastaan Veikkausliigassa. Töölön Bolt Areenalla tullaan näkemään myös sarjan nimekkäin pelaaja, entinen Huuhkajatoppari Paulus Arajuuri, 34. Joukkuetta on uusittu isolla kädellä tulevaa kautta varten ja Tähtirintoja pidetään yhtenä sarjan ennakkosuosikkina.
Oulunkyläläiseksi seuraksi identifioituva Gnistan lähtee tulevaan kauteen myös tavoittelemaan nousua Veikkausliigaan. Joukkue on viettänyt suurimman osan olemassaolostaan Ykköstä alemmilla sarjatasoilla, ja Ykkösessä sijoitukset ovat olleet lähempänä häntäpäätä. Tulevalle kaudelle joukkue lähtee vahvalla kokoonpanolla liikkeelle, josta löytyy rutkasti Veikkausliigakokemusta, sekä jonkin verran kansainvälistä kokemusta. Nimekkäimpänä hankintana seuraan saapui entinen maajoukkuekärki Eero Markkanen, 31. Joukkueen kotikenttänä toimii Oulunkylässä sijaitseva Mustapekka Areena.
Käpylän Pallo nousi viime kauden päätteeksi ensimmäistä kertaa Ykköseen sitten vuoden 2008, jolloin joukkue vietti sarjassa ainoastaan yhden kauden. Ensiluokkaisesta juniorityöstä tunnettu seura lähtee seuralle sopivalla tavalla tulevaan kauteen yhdellä sarjan nuorimmista joukkueista taistelemaan sarjapaikan säilyttämisestä. Joukkue on yleensä pelannut ottelunsa Käpylässä seuran harjoituskeskus KäPa Campuksella, mutta tulevan kauden kotipelit he pelaavat Kalliossa Brahen Kentällä.
Kolmeen lohkoon jaettua Kakkosta tulevalla kaudella pelaavat Helsingistä Kiffen, Pallo-Pojat Juniorit, PK-35, Atlantis FC, Atlantis FC/Akatemia ja HJK Klubi 04. Espoosta tulee Espoon Palloseura FC, SexyPöxyt ja FC Honka/Akatemia. Ainoa vantaalainen seura on Tikkurilan Palloseura ja ainoa kauniaislainen seura on Grankulla IFK.
Kruunuhaassa alun perin syntynyt Kiffen on yksi suomalaisen jalkapallon perinteikkäimpiä seuroja, vaikka edustusjoukkue ei ole pelannut pääsarjassa vuoden 1978 jälkeen eikä kolmatta sarjatasoa ylempänä vuoden 1979 jälkeen. Seuralla on kuitenkin neljä Suomen mestaruutta palkintokaapissaan. Edustusjoukkue pelaa edelleen kotiottelunsa legendaarisella Töölön Pallokentällä.
Vuonna 1995 FC Norssin ja Johanneksen Dynamon yhdistymisen myötä perustettu Atlantis FC on nykypäivänä vahvasti itä- ja pohjoishelsinkiläinen seura, jonka kotikenttänä sijaitsee Pukinmäessä. Joukkueen tarina alkoi vahvasti, sillä jo vuonna 2001 he pelasivat Veikkausliigaa ja voittivat Suomen Cupin. Seura joutui kuitenkin luopumaan sarjapaikastaan jo yhden kauden jälkeen talousongelmien vuoksi, eikä paluuta liigaan ole tullut. Kiinnostavaa Atlantiksen tilanteesta tekee se, että heidän akatemiajoukkueensa Atlantis FC/Akatemia pelaa samalla sarjatasolla, vaikkakin eri lohkossa.
Pallo-Pojat Juniorit, eli PPJ, on KäPan tapaan vahvaan junioritoimintaan orientoitunut seura ja se onkin lisenssimäärältään Suomen kolmanneksi suurin seura ja Helsingin toiseksi suurin, painottaen toimintaansa Etelä-Helsinkiin. Kotiottelunsa he pelaavat Jätkäsaaren tekonurmella.
Pallokerho-35, eli PK-35, pelaa nykyisin Pihlajanmäellä sijaitsevassa Algeco Areenassa. Seuran toiminta pyöriikin vahvasti Pihlajanmäen seudun ympärillä. Nykyinen PK-35:den edustusjoukkue toimi vielä kauteen 2015 asti sen aikaisen PK-35 Vantaan reservijoukkueena yhdessä Vantaalaisen VJS:n kanssa yhdistyneenä, mutta seura erkani omakseen vuonna 2015, omaksuen jälleen helsinkiläisen identiteettinsä. Seuran menestyksekkäin aika koettiin 90-luvulla, jolloin seura vietti kauden 1998 Veikkausliigassa saavuttaen pronssia. Liigataival jäi kuitenkin talousvaikeuksien vuoksi lyhyeksi ja Hjallis Harkimo osti seuran ja nimesi sen FC Jokereiksi.
Espoolaiset Espoon Palloseura, eli EPS, ja SexyPöxyt ovat molemmat suhteellisen uusia tuttavuuksia suomalaisen jalkapallon ylemmille sarjatasoille. Espoonlahden urheilukentällä kotiottelunsa pelaava EPS nousi kaudeksi 2019 Kakkoseen, jossa se on pelannut aina tähän kauteen saakka. EPS-lipun alle mahtuu myös jääkiekkoseura, ja molemmat jaostot vaikuttavat etenkin Espoonlahden lähiseutujen ympärillä juniorityön kautta. Sexypöxyt puolestaan nousivat ensimmäistä kertaa Kakkoseen tulevaksi kaudeksi. Vuonna 1985 Laaksolahdessa ja Laaksolahden urheilukentällä pelaava kahden kaveriporukan kautta perustettu seura on omalla ilmeellään saanut kulttiseuran mainetta suomalaisissa alasarjoissa.
Korkeimmalle sarjatasolle yltävä vantaalainen joukkue on tällä kaudella tikkurilalainen Tikkurilan Palloseura, eli TiPS. Tikkurilan urheilupuistossa pelaava TiPS nousi tulevaksi kaudeksi Kakkoseen ensimmäisen kerran sitten kauden 2011, jolloin seura vietti Kakkosessa yhden kauden. Itä-Vantaalla vaikuttava seura on mahdollisesti tunnetumpi naisten edustusjoukkueesta, joka vielä vuonna 2021 pelasi naisten korkeinta sarjatasoa, eli Kansallista Liigaa.
Grankulla IFK, eli GrIFK, on perinteikäs Kauniaislainen yleisseura, joka perustettiin vuonna 1925. Seuran jalkapallojaosto on pelannut kaudesta 2018 asti Kakkosessa, jota edelsi kolmen vuoden taival Ykkösessä. Seuralla on vahva asema Kauniaisissa ja suuri osa kaikesta junioritoiminnasta tapahtuu seuran kautta. Joukkue pelaa pelinsä Kauniaisten keskuskentällä.
Myös Veikkausliigan väriä näkyy Kakkosessa, sillä FC Hongan ja HJK:n akatemiajoukkueet pelaavat tulevalla kaudella Kakkosta. FC Honka/Akatemialle kausi on jo kuudes perättäinen Kakkosessa, kun taas HJK:n akatemiajoukkue Klubi 04:lle kausi on toinen perättäinen. FC Honka/Akatemia nousi emojoukkueensa vanavedessä Kakkoseen asti, kun varsinainen FC Honka lähti aikaisemman reservijoukkueensa paikalta Kakkosen kaudelta 2015 tekemään uutta nousua Veikkausliigaan. Klubi 04 on viime vuosina puolestaan sahannut vilkkaasti Ykkösen ja Kakkosen väliä. Molemmat joukkueet pelaavat emojoukkueensa kotikentällä, eli Klubi 04 Töölön Bolt Areenalla ja FC Honka/Akatemia Tapiolan urheilupuistossa.
Sekä Ykkösen, että Kakkosen kaudet ovat jo lähteneet tämän kevään aikana käyntiin. Ykkösen kausi alkoi jo 14.4., kun taas Kakkosen ensimmäinen peli pelattiin 21.4. Sarjat jatkuvat aina syksyyn saakka, mutta etenkin aurinkoisena kesäpäivänä iltapäivän viettäminen paikallisessa jalkapallo-ottelussa on mukava urheilukulttuurinen kokemus, joka ei maksa paljoa. Pääsylippujen hinnat ovat edulliset, kymmenen ja kahdenkymmenen euron välillä, ja jokainen ostettu lippu tukee kotimaista jalkapalloilua. Suurin osa joukkueista myy myös erityisryhmille, kuten opiskelijoille, alaikäisille ja eläkeläisille liput halvemmalla.
Ykkösen faneja tentattavina kauden alun tiedotustilausuudessa. Kuva: Palloliitto.